Geologin synninpäästö

Nytpä tiedän, mitä teen seuraavalla kerralla, kun joku alkaa selittämään, miten hienoa on, että olen "uhrannut" elämäni kehitysmaiden auttamiseen.

Testasin juuri pitkästä aikaa ekologisen jalanjälkeni, ja testin tulos oli se, että jos kaikki eläisivät kuin minä, ihmiskunta tarvitsisi 3,8 maapallon verran luonnonvaroja. Jos en toimisi nykyisessä maailmanparannusammatissani ja saisi siten maksimimiinuspisteitä mannertenvälisestä lentämisestä, elintavoilleni tarvittaisiin vain 2,7 maapalloa.

Tarvitsen siis reilun maapallon verran luonnonvaroja silkkaan maailmanparantamiseen.

Saharan yllä matkalla Suomeen.

No, onneksi hutkivan journalismin lippulaiva MOT kertoi tänään ties kuinka monetta kertaa, että kaikki viherpiipertäminen ja aivan erityisesti lentämisen välttäminen on turhaa. Tällä kertaa objektiivinen toimittajasetä löysi Suomesta eläkkeellä olevan geologin, joka uskoo ettei ihminen lämmitä ilmastoa.

Kaksoiskansalainen

Juttelimme juuri kuopuksen kanssa luokkatovereista, jotka elävät monikulttuurisissa perheissä. Kysyin, että eikö olisi mukavaa, jos hänkin voisi olla kuin he, eli sekä suomalainen että jonkun muun maan kansalainen.

- Mutta olenhan minäkin, kuopus vastasi.

- Miten niin?

- Olen suomalainen ja sambialainen.

Sambiassa asuessani korvaani usein särähti, kun maassa koko ikänsä asuneet valkoihoiset sanoivat olevansa sambialaisia - eiväthän he osanneet paikallisia kieliä, ja heidän elämäntyylinsä ja asenteensa muistutti edelleen siirtomaakauden menoa. Ei kuopuskaan Sambiassa savimajassa asunut, mutta hänen sanomanaan väite kuulosti söpöltä.

Muistoja menneiltä ajoilta

Aku Ankka on vihdoin saanut haastajan, mutta en tiedä ollaanko siirtymässä ojasta allikkoon. Haastaja on nimittäin Kapteeni Kalsari. Melko hellyyttävää kuitenkin oli, kun näytin lapsille miten Kapteeni Kalsari -kirjojen liikkuvat kuvat (kun kahta peräkkäistä sivua vispaa ees taas, näyttävät sivuille piirretyt kuvat liikkuvan) toimivat. Molemmilta nimittäin pääsi hämmästynyt ja epäuskoinen hörähdys. Eivät olleet moista muinaisilta ajoilta periytyvää viihdykettä aikaisemmin nähneet. Voi näitä nykyajan pentuparkoja!

Madonna shoppasi lapsen Afrikasta

Madonna on liittynyt kehitysmaista lapsen adoptoineiden supertähtien kasvavaan joukkoon. Tähti lennähti Malawiin, hankki eteensä rivin orpokotilapsia ja valikoi lapsirivistöstä itselleen reilun vuoden ikäisen David Bandan. Madonna viipyi maassa yhdeksän päivää, ja muutama päivä hänen lähtönsä jälkeen pikku David lennätettiin yksityissuihkarilla Lontooseen. Tämä hyväksyttiin Malawin korkeinta oikeutta myöten, vaikka lain mukaan malawilaislapsia voivat adoptoida vain sellaiset henkilöt, jotka ovat asuneet maassa puolitoista vuotta.

Tavallisille kaduntallaajille kansainvälinen adoptio on pitkä ja monimutkainen prosessi, jolla varmistetaan se, että adoptio on lapselle paras ratkaisu. Ilmeisesti sekä Britannian että Malawin adoptiolakeja rikkonut Madonna löysi ja näytti kaikille muillekin porsaanreiän, jota voidaan käyttää myös kansainvälisessä lapsikaupassa, kuten YK:n IRIN-uutispalvelun haastattelema eteläafrikkalainen asiantuntija toteaa.

Maaliskuu 2004: kuopuksemme leikkii Malawi-järven rannalla, paikalliset lapset työskentelevät kalaverkkojen kimpussa.

Madonna itse väittää noudattaneensa kaikkia lakeja ja muistuttaa, että adoptioprosessi alkoi jo "monta kuukautta" ennen kohuttua orpokotivierailua. Avoimessa kirjeessään Madonna toteaa saaneensa tietää, että Malawissa on yli miljoona orpoa ja halunneensa siksi "avata kotinsa ja auttaa lasta pakenemaan äärimmäisen kovaa elämää, köyhyyttä ja monissa tapauksissa kuolemaa".

Toivottavasti David Banda on tulevaisuudessa tyytyväinen siihen, että tuli material girlin shoppaamaksi. En tiedä, onko eristyksissä eläminen ja paparazzien kohteena oleminen mukavampaa kuin malawilaisessa orpokodissa kasvaminen, mutta toki Davidilla tulee olemaan aivan erilaiset mahdollisuudet elämässään.

Tosin Davidilla olisi ollut perhe myös Malawissa. Hänen äitinsä kuoli pian synnytyksen jälkeen ja sisaruksetkin ovat menehtyneet, mutta lapsen isä on elossa. Isä joutui antamaan poikansa köyhyyden takia orpokotiin, mutta hän pyöräili joka viikko 40 kilometriä tuodakseen lapselleen kotipuutarhansa hedelmiä ja leikkiäkseen hänen kanssaan. Tilaisuuden tarjoutuessa isä halusi kuitenkin pojalleen parasta ja antoi hänet adoptoitavaksi (ehkäpä hänen mieleensä ei tullut ehdottaa, että Madonna pelastaisi Davidin elämän takaamalle tämän isälle riittävän toimeentulon lapsensa elättämiseksi).

Nyt Davidin isä syyttää Madonnaa kritisoivia ihmisoikeusjärjestöjä siitä, että he ovat vain kateellisia hänen pojalleen. "Hallituksen väki kertoi minulle, että tämä on hyvä asia maallemme. Hän palaa takaisin koulutettuna ja pystyy auttamaan meitä", kertoo David Bandan isä IRIN-uutispalvelun jutussa, joka siteeraa brittiläistä Mail on Sunday -lehteä.

Onkohan uusi äiskä samaa mieltä pojan tulevaisuudesta?

Tosi fiksu adoptiojärjestely: tällä hetkellä David Banda on virallisesti 18 kuukauden väliaikaisessa adoptiossa, jonka aikana Malawin hallitus varmistaa, että adoptio on lapsen edun mukaista. Mitenkähän Malawin hallitus suunnittelee palauttavansa Davidin takaisin Malawiin ilman että lapsi siitä kärsii, jos selvitys osoittaisi adoption olevan huono idea? Tai miten he reagoisivat väliaikaisen adoption aikana, jos joku menisi näyttämään Madonnan seksivideot lapsen patavanhoillisessa kulttuurissa elävälle isälle, ja tämä alkaisi vaatia lastaan takaisin? (Tiettävästi isä ei tiennyt Madonnan taustasta mitään, kun hän antoi lapsensa adoptioon.)

Isin toimistossa

Tänään oli taas vaihteeksi "olen huono isä" -fiilikset, kun jouduin perumaan lapsille pyhitettyjä ylityövapaitani ja tuomaan pojat koulun syysloman takia työpaikalle.

Vaan töissäpä lapsilla oli paljon hauskempaa kuin kotona: rakensivat korttitaloja ja pelasivat tietokoneellani nettipelejä sillä aikaa, kun istuin kokouksissa. Omatoimiset vekarat onnistuivat jopa löytämään firman atk-tuen avukseen, kun koneestani puuttuivat nettipelaamiseen tarvittavat ajurit (kiitos Heli!).

Aloin ajatella omaa lapsuuttani ja ymmärsin, että vierailu vanhempien työpaikalla on suorastaan merkkitapaus. Kunhan ei tule tavaksi.

Anna mulle lovee

Kotiäitivuosinani kuuntelin aina kotona ollessani Radio Suomea, tai pääkaupunkiseudulla asuessani Ylen aikaista. Nyt moiselle on vaikea keksiä mitään hyvää syytä, mutta muistaakseni pidin iskelmästä (tiskaaminen oli huomattavasti mukavampaa Anssi Kelan Millan säestyksellä kuin ilman). Mitä karmeampi viisu ja ilmiselvemmät riimit, sen enemmän diggasin. Muistan Afrikassa kärsineeni akuutista koitimaisen iskelmän vajeesta, mutta lopulta aika teki tehtävänsä, ja vieraannuin sekä humpasta että kanavasta. Suomeen palattuani olen visusti vältellyt taajuutta 94.

Sen sijaan olen nyt hurahtanut Love-radioon - ja niin ovat luemma muutkin. Lähinnä kanavaa tulee kuunneltua arkivapaina sekä tällaisina päivinä, kun kuopus sairastaa ja on oltava kotona. Olemme kuunnelleet Kevyesti keskellä Lovee ja tanssahdelleet villisti (poika on toipumaan päin).

Sääli että tätä ihanuutta on enää 11 päivää jäljellä.102,4.

Kaikki paitsi malawiakvaario on turhaa

Olen sijaistanut syksyn aikana pomoani, ja heti kärkeen vein läpi päätöksen, jonka seurauksena kaikkien Sambiassa työskentelevien ex-kollegoideni työsopimukset päättyvät. Jos töissä on raskasta, niin kotona kannattaa keskittyä olennaiseen:

Sain vihdoin muutettua akvaarioni sopivaksi Malawi-järven ahvenille. Kävimme Malawi-järvellä pari kertaa lomalla kun asuimme Sambiassa, joten näitä suuhautojia on tullut katseltua sukellusreissuilla myös livenä. Kuvassa sinihuulimalawiahven (labiotropheus caerlueus), sinikoirautaka (cynotilapia afra) ja sinihohtomalawiahven (pseudotropheus socolofi).

Sinikoirautaka (cynotilapia afra).

Kivet kaipaavat vielä leväkerrosta päälleen, jotteivät olisi niin kovin erivärisiä.

Loppuun vielä pari fotoa paikan päältä. Tässä vedetään malawi-fisuja nuotalla Nkhata bayssa pääsiäisenä 2004.

Kalastajat kokevat verkkojaan Cape Mclearilla pääsiäisenä 2003.

Kolme outoa naista

Eilen oli työharjoittelupaikkani syntymäpäiväjuhlat, joiden järjestelyistä vastasin minä ja muutama muu. Eivät olleet mitkään kuolemattomat pippalot, mutta jatkoille kuitenkin mentiin baariin ja sieltä toiseen. Lopulta minä ja kaksi muuta naista päädyimme seurueen (siinä vaiheessa ainoan) herran luo kahville levyjä kuuntelemaan. Aamumetro toi kotiin, seitsemältä pääsin nukkumaan. Pojat heräsivät kahdeksalta.

Metrossa pohdimme, miten paljon herraa oli harmittanut se, että olimme hyväksyneet hänen kutsunsa enempiä vastustelematta. Toinen naisista totesi: "Musta kyllä vaikutti siltä, että L:stä oli ihan mukavaa, että kolme outoa naista oli sen luona yöllä kuuntelemassa levyjä."

Työläisäiti

Kyllä, olen aloittanut työt. Tai en oikeita töitä, vaan työelämävalmennuksen, mutta yhtä kaikki päivät ja osa illoista on vietettävä muualla kuin kotona. Poikien päivät ovat pidentyneet, mutta muuten ovat sopeutuneet melko hyvin. Tosin täytyy sanoa, että riipii, kun kuopus tulee halaamaan iltavuorosta kotiuduttuani ja sanoo: "Kiva nähdä piiiiitkästä aikaa" tai esikoinen ymmärtäessään etten pääse mukaan hänen jalkapallopeliinsä: "Mutta sun työ on tulla mukaan peliin, eikä olla minään oppipoikana muualla". Ja kerran, kun vietin arkivapaata koulusta soitettiin, että esikoinen itkee kipeää vatsaansa. Lähdin siltä istumalta poikaa hakemaan. Kotiin päästyämme hän asettui akkareineen sohvalle ja huokasi syvään. "Olipa hyvä, että sulla oli tänään vapaapäivä", hän sanoi eikä enää loppupäivänä valittanut vatsaansa lain.

Minä olen viihtynyt hyvin. On snadisti väsyttävää keskittyä siihen, että antaa itsestään sosiaalisen ja ystävällisen vaikutelman, mutta eiköhän siihenkin hiljalleen totu.