lauantaina, lokakuuta 14, 2006

Kolme outoa naista

Eilen oli työharjoittelupaikkani syntymäpäiväjuhlat, joiden järjestelyistä vastasin minä ja muutama muu. Eivät olleet mitkään kuolemattomat pippalot, mutta jatkoille kuitenkin mentiin baariin ja sieltä toiseen. Lopulta minä ja kaksi muuta naista päädyimme seurueen (siinä vaiheessa ainoan) herran luo kahville levyjä kuuntelemaan. Aamumetro toi kotiin, seitsemältä pääsin nukkumaan. Pojat heräsivät kahdeksalta.

Metrossa pohdimme, miten paljon herraa oli harmittanut se, että olimme hyväksyneet hänen kutsunsa enempiä vastustelematta. Toinen naisista totesi: "Musta kyllä vaikutti siltä, että L:stä oli ihan mukavaa, että kolme outoa naista oli sen luona yöllä kuuntelemassa levyjä."