Työläisäiti

Kyllä, olen aloittanut työt. Tai en oikeita töitä, vaan työelämävalmennuksen, mutta yhtä kaikki päivät ja osa illoista on vietettävä muualla kuin kotona. Poikien päivät ovat pidentyneet, mutta muuten ovat sopeutuneet melko hyvin. Tosin täytyy sanoa, että riipii, kun kuopus tulee halaamaan iltavuorosta kotiuduttuani ja sanoo: "Kiva nähdä piiiiitkästä aikaa" tai esikoinen ymmärtäessään etten pääse mukaan hänen jalkapallopeliinsä: "Mutta sun työ on tulla mukaan peliin, eikä olla minään oppipoikana muualla". Ja kerran, kun vietin arkivapaata koulusta soitettiin, että esikoinen itkee kipeää vatsaansa. Lähdin siltä istumalta poikaa hakemaan. Kotiin päästyämme hän asettui akkareineen sohvalle ja huokasi syvään. "Olipa hyvä, että sulla oli tänään vapaapäivä", hän sanoi eikä enää loppupäivänä valittanut vatsaansa lain.

Minä olen viihtynyt hyvin. On snadisti väsyttävää keskittyä siihen, että antaa itsestään sosiaalisen ja ystävällisen vaikutelman, mutta eiköhän siihenkin hiljalleen totu.