keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2008

Puhki

On ollut kamala kamala kevät. Töissä on ollut hirvittävää, kaikki työn ulkopuolinen aika menee opintoihin, mitään oikeaa vapaa-aikaa ei ole. Ja koska selkä prakaa, niin urheilla on pakko (ainakin kahdesti viikossa, sanoi lääkäri) ja koska aikaa siis tosiaan ei ole, on urheiltava aamuisin ennen klo 8 tai iltaisin klo 20 jälkeen. Olen itkenyt ja huutanut sekä töissä että kotona. Sairaslomaa on ehdotettu molemmissa paikoissa.


Ulkoilureitin varrelta

Onneksi oli pääsiäinen ja kirjasto kiinni peräti neljä päivää. Lisäksi sain työtoverilta lainaksi Gilmoren tyttöjen ensimmäisen tuotantokauden. Päätin, että opiskelen pääsiäisenä vain vähän joka päivä ja lopun ajan vietän Stars Hollow'ssa. Koska pääsiäisenä oli kauniit keväiset säät, kävin suunnitelmasta poiketen myös pitkillä kävelylenkeillä ihailemassa äveriään naapuruston hulppeita taloja ja auringossa kimaltavaa merta.

Nyt tuntuu siltä, että vaikka matalalento jatkuu, ei enää ehkä tarvitse huutaa. Kesälomaan ei ole kuin reilu kolme kuukautta, ja Gilmoren tyttöjä on kuusi tuotantokautta katsomatta.

lauantaina, maaliskuuta 01, 2008

Tahdomme elektronisen reissuvihkon!

Kuopus tuli tällä viikolla koulusta kotiin kertakaikkisen harmistuneena ja kertoi, että heillä oli ympäristöopin koe ”eikä opettaja ollut muistanut kertoa siitä”. Koska tunnen lahopäisen lapseni, ryhdyin tarkastelemaan reissuvihkoa, josko siellä kuitenkin olisi kerrottu tulevasta kokeesta. Ei ollut mainintaa kokeesta, eikä varsinaisesti mistään muustakaan, vai mitä mieltä olette näiden viestien informatiivisuudesta:

MUISTA HUOMENNA TI 26.2.

4.2.2008 TÄLLÄ VIIKOLLA

28.1.2008 TUO HUOMENNA

Opettajan kanssa keskusteltuani ymmärsin, että kaksi edellisistä viesteistä koski kuopuksen yllättänyttä koetta. Loppukevään kehitystavoite on harjoitella viestien kirjoittamista loppuun asti.