maanantaina, marraskuuta 20, 2006

Takaisin Afrikkaan

Ensi yönä lähden kohti entistä Afrikan-kotiani samaa reittiä kuin sieltä aikanaan tulin: ensin viikko Tansaniassa ja sitten toinen työviikko Sambiassa.

On varmasti haikean riemullista päästä katsomaan, miltä entinen koti näyttää ja mitä kaikille tutuille kuuluu. Siitäkin huolimatta, että matkustan sinne selittämään heille, miksi työpaikkani vetäytyy Sambiasta ja päättää siten heidän työsuhteensa.

Puolet matkalaukusta täyttyi tuliaisista: ruisleipää ja salmiakkia suomalaisille, käytettyjä kännyköitä sambialaisille.

perjantaina, marraskuuta 03, 2006

Kysymys ja vastaus

Illan pääuutislähetyksessä kerrottiin, että Suomen aluevesillä on nähty ensimmäistä kertaa valkonokkadelfiinejä. Tänä historiallisena hetkenä toimittaja päätti kysyä suomalaiselta delfiiniasiantuntijalta seuraavaa:

"Mistä delfiinit ovat todennäköisesti Suomen merialueille tulleet?"

Asiantuntija vastasi:

"No kyllä ne tuolta Tanskan salmien kautta tulee."

torstaina, marraskuuta 02, 2006

Piip piip

Esikoisella oli taannoin lelupäivä, jota odotettiin kovasti ja johon valmistauduttiin huolella: mukaan valittiin valokoima isältä perittyjä ritarilegoja. Päivä oli kuitenkin karvas pettymys, sillä kukaan ei kuulemma ollut kiinnostunut leikkimään hänen kanssaan ritarilegoilla, vaan kaikki halusivat osallistua Gameboy-pelien pelaamiseen, Pokémon-korttipeliin tai Star wars -legoleikkeihin (joihin ritarit eivät mahtuneet mukaan). Kotona esikoinen itki kuinka kamalaa on, kun hän aina odottaa lelupäiviä ja ne ovat aina pettymyksiä.

Minä kilahdin ja ajattelin, että menen lähimpään ostoskeskukseen ja ostan sieltä kaikki mahdolliset muotivärkit gameboy-peleistä poke-kortteihin ja uudenuutukaisiin legoihin - rahasta viis, onhan visa.

Ennen kuin ehdin suunnitelmaa toteuttamaan, Janne ehdotti, että kaivaisimme ensin meidän 24 vuotta vanhat elektroniikkapelimme esiin ja asentaisimme niihin patterit. Niin teimme, ja pelit olivatkin kotioloissa menestyksiä. Myös toissapäiväinen lelupäivä oli tällä kertaa ollut mukava, sillä kaveritkin olivat tykänneet "maailman ensimmäisestä Super Mariosta". Lelupäivän upeutta oli vain lisännyt se, että opettajallakin oli pienenä ollut samanlainen Donkey Kong.

Maailmankuulu videopelihahmo Super Mario esiintyi ensimmäisen kerran Donkey Kong -pelissä vuonna 1981. Tämä ldc-näytöllä varustettu piipitin näkyy kelpaavan myös nykynuorille.