torstaina, toukokuuta 22, 2008

BBC: Suomi kuuluu itäblokkiin

Kotimaiset tiedotusvälineet eivät tätä viisuskandaalia huomanneet, joten skuupataanpa tässä:

"Vain kaksi länsieurooppalaista maata selviytyi (tiistain) semifinaalista loppukilpailuun huolimatta yrityksistä hillitä itäblokin tarrautumista toisiinsa Euroviisujen äänestyksissä", uutisoi BBC jutussaan Itäblokki rokkaa. Nämä kaksi Länsi-Euroopan maata olivat BBC:n mukaan Kreikka ja Norja. Teräsbetonin kuvalla ryyditetyn jutun mukaan Suomi ja muut itäblokin maat äänestävät viisuissa toisiaan, ja siksi kahdeksan kymmenestä itäblokin maasta pääsi tiistaina jatkoon.

keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008

Berliini rulettaa



Suuri osa Itä-Eurooppaan rakennetuista neuvostoarmeijan muistomerkeistä on jo purettu. Suurin ja mahtavin on kuitenkin jäljellä Berliinissä, kiitos "fasistisen" Saksan liittotasavallan suojelutoimien. Muistomerkkiä ei taideta turistioppaissa mainita, mutta suosittelen sitä kaikille Berliinin-matkaajille esim. eksoottiseksi pussikaljapaikaksi. Valtavalla muistomerkillä ei juuri muita kävijöitä näy.

Holokaustimuistomerkki ei tunnu sopivalta pussikaljapaikalta, mutta semmoiseenkin sitä tunnutaan käyttävän. Turistivilinä muistokivien keskellä ei oikein sovi monumentin henkeen, mutta kuvassa se näyttää hienolta. Hitlerin viimeinen bunkkeri oli kuvan vasemmassa laidassa olevan talon edessä.


Vaikka puna-armeijan päräyttävä monumentti onkin säilytetty, derkkujen vanhaa parlamenttitaloa puretaan parhaillaan. Se oli kuulemma täynnä asbestia.



Saksalaisten suhtautuminen toiseen maailmansotaan on - ymmärrettävistä syistä - hämmentävää. Jos irakilaiset päätyvät joskus pitämään jenkkejä vapauttajinaan, niin mahtavatko he juhlia valloittajien voittoa tämän julisteen kaltaisilla kuvilla? Ei mitään sankarisotilaita suojelemassa naisia ja lapsia, vaan pommikoneita pommittamassa oman pääkaupunkia maan tasalle. Saksan antisaksalaiset haluavat kieltää nationalismin saksalaisilta, mutta tämän julisteen perusteella entisten vihollisten nationalismi on suorastaan kannatettavaa.

Oli miten oli, niin on se hieno kaupunki.

sunnuntaina, toukokuuta 18, 2008

Avaruusdogmatiikkaa

Vatikaani valmisteli kristikuntaa jälleen siihen, että ulkoavaruudesta saattaa joskus löytyä älyllistä elämää. Aiemmin Vatikaanista on kerrottu, että jos kosminen puhelin soi, niin kirkon on tarjottava Jeesuksen tuomaa pelastusta myös pienille vihreille jumalankuville.

Entäs ne avaruusoliot, jotka eivät satu löytämään Maapalloa ja Jeesusta? Lähetetäänkö heidät viimeisellä tuomiolla alakertaan siksi, että he sattuivat syntymään planeetalle, jolla ei ole Jeesusta ja pelastusta tarjolla? No, joutuuhan suurin osa ihmiskunnastakin helvettiin siksi, että heidän kotimaissaan kasvetaan uskomaan johonkin toiseen uskontoon tai ideologiaan.

Semmoisellakin näkemyksellä on kuulemma kannatusta, että ne ihmiset (ja avaruusolennot) saattavat pelastua, jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta. Jos tämä on totta, niin lähetystyöntekijät lähettävät enemmän ihmisiä helvettiin kuin taivaaseen. Ei Jeesuksesta tietämätön hindu, muslimi tai pohjoiskorealainen ateisti ryhdy hyvänkään myyntipuheen jälkeen kristityksi, jos hänen vanhempansa ja koko ympäröivä yhteiskunta ovat kasvattaneet hänet uskomaan johonkin ihan muuhun.