Lauantaiaamu

Ensimmäinen lauantai moneen viikkoon, kun ei tarvitse lähteä minnekään, töihin tai muuallekaan. Istun työhuoneessa, kirjoitan oppimispäiväkirjaa (ja tätä), juon teetä, poden vatsatautia ja katselen lumista pihaa. Vastapäisen talon parvekkeella on tupakalla nainen tai mies, en näe tänne asti, mutta hän polttaa paljon. Tavakseni on tullut aina ulos mennessääni tarkistaa, onko hän tupakalla ja melkein aina on.

Janne kuuntelee Vuokko Hovatan Lempieläimiä ja pojat riehuvat.

Oi Obama!

Reilu neljä vuotta sitten kuuntelimme sambialaisessa kylässä vaalin tuloksia rätisevästä radiosta kylän miesten kanssa. Toiveet olivat korkealla. Neljä vuotta George W:n presidenttiyttä oli takana, ja sen olisi suonut loppuvan siihen.

Niin ei kuitenkaan käynyt.

Tänään seurasin mijoonien muiden kanssa virkaanastujaisia. Itku tuli siinä vaiheessa, kun George W. marssi juhlapaikalle, ja toimittaja totesi hänen presidenttiyttään olevan vielä 25 minuuttia jäljellä.

Täytyy mennä tanssitunnille

En ole ikinä tanssinut – no, vanhojentanssit ja häävalssin, mutta noin muuten, en mitään. En lapsena enkä vanhempana, olemuksestani puuttuu tanssiin ja tanssijoihin yhdistetty sirous, keveys ja ryhti. Tilaisuudet, joissa on pitänyt tanssia, ovat tuntuneet kärsimykseltä ja ennen kaikkea julkinen tanssiminen on ollut noloa.

Afrikka muodostui tässä asiassa vedenjakajaksi. Ei niin, että olisin siellä tanssinut, mutta täällä huomasin kaipaavani tanssia, rytmiä ja liikettä. Yhtäkkiä tanssiminen ei tuntunutkaan nololta ja kiusalliselta, vaan asialta, joka on kivaa myös selvin päin. Sellaisia juhlia ei enää ole, joissa en olisi mankumassa tovereitani tanssilattialle (yksin en sentään vielä uskalla).

Viime syksynä ilmoittauduin afrotanssin alkeisiin ja löysin taivaan. Tajuan että me – salillinen valkoisia naisia liikkumattomine lanteinemme ja olemattomine rytmitajuinemme – näytämme naurettavilta, mutta tanssiminen on ihanaa ja musiikki vielä ihanampaa.

Vielä minä saan pyllyni pyörimään!

Ihana alku

Uutena vuotena tuli puhetta menneestä vuodesta. ”Paska vuosi”, puoliso sanoi, ja minä jäin miettimään. Totta, oli melkoisen paska vuosi, mutta mukaviakin asioita tapahtui, kuten eka pitkä kesäloma ja vakinainen toimi. Silti oli monin paikoin raskasta – raskaampaa kuin aiempina vuosina, muistaakseni.

Mutta tämä vuosi on alkanut ihanasti! Tänään olimme porukalla luistelemassa meren jäällä, ja tämä saattoi olla mukavin talvipäivä ikinä. Mikä vapaus liitää kirkkaalla ja sileällä jäällä minne mielii!

Käpylintua, pupuja ja aurinkoa bongaamassa

Lintubongarit valtasivat kotipihamme neljä päivää sitten, kun joku löysi pihalta hieman harvinaisemman käpylintulajin. Kun etsitty lintu on maisemissa, pihaan ilmestyy kuin tyhjästä suuri joukko kuvaajia ja kiikaroijia, ja kun se lentää pois, muutama sinnikäs lintuharrastaja jää päivystämään ja odottelemaan linnun paluuta. Kun lintu palaa, tieto leviää ilmeisesti kännyköiden välityksellä, ja piha täyttyy uudestaan.

Lintubongarien innostus on tarttuvaa: olen jo etsiskellyt kirjastosta sopivaa opusta, jonka avulla pääsisin lintuharrastuksen alkuun. Ensimmäinen lintuharvinaisuuksin on jo kuvattu, omalla kotipihalla tietysti:




Välipäivinä kävin velipojan kanssa pupujahdissa. Riistaa ei tullut, mutta ulkoilu ja kauniit maisemat jättivät reissusta loistofiilikset:




Joulukuussa näin auringon ensimmäistä kertaa vasta juuri ennen joulua. Nyt aurinkoa piisaa ja alkaa tuntua siltä, että olen palaamassa elävien kirjoihin: