Täytyy mennä tanssitunnille

En ole ikinä tanssinut – no, vanhojentanssit ja häävalssin, mutta noin muuten, en mitään. En lapsena enkä vanhempana, olemuksestani puuttuu tanssiin ja tanssijoihin yhdistetty sirous, keveys ja ryhti. Tilaisuudet, joissa on pitänyt tanssia, ovat tuntuneet kärsimykseltä ja ennen kaikkea julkinen tanssiminen on ollut noloa.

Afrikka muodostui tässä asiassa vedenjakajaksi. Ei niin, että olisin siellä tanssinut, mutta täällä huomasin kaipaavani tanssia, rytmiä ja liikettä. Yhtäkkiä tanssiminen ei tuntunutkaan nololta ja kiusalliselta, vaan asialta, joka on kivaa myös selvin päin. Sellaisia juhlia ei enää ole, joissa en olisi mankumassa tovereitani tanssilattialle (yksin en sentään vielä uskalla).

Viime syksynä ilmoittauduin afrotanssin alkeisiin ja löysin taivaan. Tajuan että me – salillinen valkoisia naisia liikkumattomine lanteinemme ja olemattomine rytmitajuinemme – näytämme naurettavilta, mutta tanssiminen on ihanaa ja musiikki vielä ihanampaa.

Vielä minä saan pyllyni pyörimään!