torstaina, huhtikuuta 21, 2005

Inessiivi, elatiivi, illatiivi

Muistan sen sadekauden kun tulimme. Silloin vain satoi ja satoi eivätkä pojat olleet koulussa, joten vietimme päivät sisällä kolmisin ja tappelimme. Ja sen hetken, kun katselin markkinoilla tolkuttoman kallista kongolaista seinäkangasta ja ajattelin, että jos täällä perkele pitää kaksi vuotta asua, niin sisustetaan sitten. Samoin kuin ensimmäisen pääsiäisen Malawin-matkan, jota odotin miettien, että olen sankari jos siihen asti selviän hengissä tässä kamalassa maassa. Ja lopulta toissakesäisen Suomen-loman, jolta yllättäen olikin ihanaa palata takaisin Sambiaan ja olla ja elää omassa kodissa.

Ja nyt ollaan taas lähdössä. Kodista. Kotiin. Tai ainakin sinne päin.