Aina ikävä jonnekin

Puolitoista viikkoa lähtöön, enkä osaa näköjään enää töissäkään kirjoittaa muusta kuin paluusta. Laitetaanpa tähänkin kolumni, jonka kirjoitin toisaalle:

Sambiaan muuttaminen vajaat 2,5 vuotta sitten oli myllertävä kokemus, mutta jos tutkimustietoon on uskominen, paluusta tulee vieläkin suurempi haaste. Peräti 80 prosenttia ulkomailla asuneista kokee paluumuuton vaikeammaksi kuin ulkomaille lähtemisen.

Miksi kotiin palaaminen on vaikeampaa kuin ulkomaille muuttaminen? Yksi syy lienee se, että ulkomaankomennukselle lähtevä tietää palaavansa vielä takaisin Suomeen, kun taas paluumatkalla lähtö on yleensä lopullinen. Valtaosa toisessa kotimaassa saaduista ystävistä hyvästellään lähdön hetkellä viimeistä kertaa.

Kaikkein ikävin yllätys saattaa olla kuitenkin se, että myös kotimaa voi tuntua ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen vieraalta paikalta: niin maa, ystävät, sukulaiset kuin itse muuttajakin ovat muuttuneet, eikä entiseen elämään ole välttämättä paluuta.

Ulkomaille muuttava osaa odottaa kulttuurishokkia, mutta harva osaa varautua samaan kotimaassaan. Joskus tutuksi ja turvalliseksi luullussa kotimaassa odottavat kuitenkin työttömyys ja hiipuneet ystävyyssuhteet. Ulkomailta on jäänyt käteen kasa ainutlaatuisia kokemuksia, joita kukaan muu ei ymmärrä tai halua edes kuulla.

***

Paluushokki tuntui pitkään oudolta ajatukselta, sillä melkein koko ulkomaankomennukseni ajan olen ikävöinyt Suomea. Kun olen piipahtanut kotimaassa työmatkoilla, olen raahannut Sambiaan ison matkalaukullisen salmiakkia ja ruisleipää. Stereoista olen luukuttanut säännöllisesti melankolista suomipoppia, ja rätisevällä lyhytaaltoradiollani olen kuunnellut suomalaista radiokanavaa. Sambian-vierailulle saapuneita sukulaisia ja ystäviä olen uhkaillut pikakäännytyksellä, jollei mukana ole salmiakin ja ruisleivän lisäksi nippua tuoreita, suomalaisia sanoma- ja aikakauslehtiä.

Nyt, kun paluu on enää vajaan parin viikon päässä, luku-, musiikki- ja ruokamieltymykseni ovat muuttuneet vahvasti Sambia-painotteisiksi, ja Suomi-nostalgia on muuttumassa muutenkin pelottavaa vauhtia Sambia-kaipuuksi. Miten hitossa tässä näin pääsi käymään - juuri kun olen pääsemässä maahan, jota olen ikävöinyt yli kaksi vuotta?

Voi olla ettei tunne jatku ikuisesti, mutta tällä hetkellä on sellainen olo, että kaksi ja puoli vuotta sitten alkanut jatkuva ikävöinti jonnekin kestää koko loppuelämän. Suomessa asuessani kaipaan luultavasti Afrikkaa, ja jos tulisin joskus takaisin, Suomi-ikävä iskisi päälle saman tien.

***

Uskon, että viime kädessä ikävöinti ja vierauden tunne ovat myönteisiä asioita. Yksi ulkomailla asumisen hienoista puolista on ollut mahdollisuus tarkastella asuinpaikkaansa vieraan näkökulmasta. Monet asiat, jotka ovat sambialaisille itsestäänselvyyksiä, ovat olleet itselleni kaikkea muuta - oli kysymys arkisesta kaupassa käymisestä tai ihmisten syvimmistä perusarvoista ja uskomuksista. Toivottavasti vieraassa kulttuurissa eläminen on antanut eväät katsella myös Suomea edes hetken aikaa muukalaisen silmin.