Minä, madam

Madameksi kasvu on pitkä ja hidas prosessi. Aluksi olin aivan paniikissa, että joku siivoaa ja puuhailee kodissani samaan aikaan, kun minä olen siellä. Koska kotiapulainen on meillä vain kolmesti viikossa, odotin hysteerisesti palvelijattomia päiviä.

En myöskään ikinä tajunnut, että minua puhutellaan, kun puhuteltiin madamea. Kunnes sitten eräänä aamuna silmäni, tai pikemminkin korvani, avautuivat. Olin viipottamassa pihaltamme pois, luultavasti lähikauppaan, kun puhelin soi. Sitä en tietenkään kuullut, mutta tarkkakorvainen puutarhurimme, sambialaisittain garden boy, kuuli. Niinpä hän huusi perääni ”madam madam”. En rekisteröinyt kutsua minua koskevaksi, vaan hötkysin eteen päin. Kun puutarhurille selvisi, etten todellakaan reagoi madam-huuteluun, hän kutsui minua etunimelläni. Ja siihen toki havahduin. Palasin puutarhurin luo, joka näytti kiusaantuneelta ja nololta: etunimen käyttö ei kerta kaikkiaan ole Sambiassa sopivaa. Lapset eivät kutsu vanhempiaan missään tilanteessa etunimeltä, eikä palkolliset työnantajiaan. Surkean näköinen puutarhuri viittoi taloon päin ja sanoi: ”Madam, puhelin soi.” Ymmärsin, että minä olen madam.

En silti vielä aikoihin, noin puoleentoista vuoteen, osannut suhtatua madameuteeni juuri mitenkään. Töiden osoittaminen oli tavattoman kiusallista, palautteen antamisesta puhumattakaan. Vasta puolisen vuotta sitten aloin sopeutua tilanteeseen, ja jos minusta nyt tulisi madam, hoitaisin monet asiat aivan toisella tavalla – en suvaitsisi lepsuilua työajoissa, en sietäisi huonosti tiskattuja tiskejä ja laatisin päiväkohtaisen työjärjestyksen, jonka toteutumista valvoisin.

Nyt lähdön hetkellä olen siinä tilanteessa, että tulen suorastaan kaipaamaan madameuttani. En ainoastaan sitä, että joku muu tekee ikävät työt, vaan jo ihan pelkästään kutsumista. Suomessa kukaan puhuttele minua madameksi, saati vielä kohteliaammim mamaksi tai mamiksi.

Onneksi voin muistella menneitä aikoja lukemalla erinomaista eteläafrikkalaista Madam & Eve -sarjakuvaa, tunnistaa madamesta itseni ja puistella päätä sille ajatukselle, millainen kammotus minusta olisi ajan myötä kehittynyt.