Vaatekaapillinen institutionaalista muistia

Tänään kävin läpi kahden ja puolen vuoden työkomennuksen aikana kertyneitä papereita. Neljä viidesosaa säästämistäni “tärkeistä” papereista lensi työhuoneessani olevaan vaatekaapin tapaiseen, josta ne toivottavasti löytävät joskus tiensä roskiin.

Ennuste roskiinpäätymiselle on huono, sillä vaatekaapissa oli jo ennestään edeltäjäni ja hänen edeltäjänsä papereita polviin saakka. Oman panokseni jälkeen lattialla lojuva ö-mappi ulottuu lantion korkeudelle, ja ennen lähtöäni se kohoaa vielä entisestään, sillä kirjoituspöydän laatikot ovat vielä katsomatta (yli puolet niistäkin on täynnä edeltäjieni papereita). Jos seuraajani on tuottaa paperisaastaa samaan tahtiin ja on yhtä saamaton siivoamisessa, parin vuoden kuluttua paperipino voi hyvinkin nousta jo hartioiden korkeudelle.

Työpaikkani institutionaalinen muisti ei ole mittavasta hävitysoperaatiosta huolimatta tuhoutumassa, sillä paperia jäi hyllyihinkin ihan riittävästi. Tosin seuraajallani ei voi olla mitenkään aikaa käydä läpi kaikkia säästämisen arvoiseksi katsomiani papereita ja raportteja, joten en ihmettelisi, jos myös säästetyt paperit löytyvät vaatekaapin ö-mapista, kun hänen työkomennuksensa joskus loppuu. Itse en nimittäin ole katsonut edeltäjieni jälkeensä jättämiä papereita kertaakaan ennen tätä, ja vähän veikkaan, että heitän ne vaatekaappiin miltei sellaisenaan. Seuraajallani on tosin itseäni paremmat edellytykset kaivaa säästetyistä papereista esiin ne ihan oikeasti tärkeät dokumentit, sillä olemme täällä pari viikkoa yhtaikaa ja voin siten perehdyttää hänet arkistojeni saloihin.

Niin, seuraajani saapuu tosiaan huomenaamuna Sambiaan, tätä kirjoitettaessa hänen pitäisi olla jo matkalla Helsinki-Vantaalle. Se tuo oman Suomeen-paluun henkisesti entistäkin lähemmäksi.