Puuta ja hiekkaa

Hienoin asia, jonka viimesyksyisen kyläkuukauden aikana opin, oli miten tulella mustunut alumiinikattila pestään puhtaaksi. Ensin etsitään maasta liekkipuusta pudonnut siemenkodan palanen, jolla kaavitaan pohjaan palaneet puurot kattilan sisältä. Sitten kastetaan märkä kämmen hiekkaan, ja hangataan kattila ulkoapäin voimakkaasti yltä päältä hiekkaiseksi. Hankaamisen jälkeen kattila huuhdellaan, ja hiekkasotkun alta paljastuu häikäisevän kirkas kattila.

Kämmenen iho tosin joutuu kattilankäsittelyssä koville. Paitsi että kylän naisten kädet tuntuvat olevan puuta: he pesevät kattilat vähintään kolmesti päivässä, nostelevat paljain käsin tulella olleita kattiloita ja siirtelevät hehkuvia kekäleitä paikasta toiseen. Ei ihme, että heidän lempipuuhaansa oli naureskella pehmeille käsilleni. Sain heti ensimmäisen aamun pihanlakaisusta mojovan rakkulan käteeni, ja pyykinpesun jälkeen sormissani oli useampiakin hankauksesta tulleita hiertymiä. Eräs nainen kysyi ihmetellen enkö ikinä muulloin pese pyykkiä. Kakistellen ja punastuen vastasin, että olemme saaneet luvan käyttää viereisessä talossa olevaa pyykinpesukonetta. En mitenkään kehdannut kertoa, etten pese edes konepyykkiä, sillä se kuuluu kotiavun tehtäviin.

Nyt kylässä käydessämme sain mainion tilaisuuden brassailla kattilanpesutaidoillani, kun mukanamme ollut suomalaisvieras katseli tuskastuneena tiskivedessä lilluvaa puurokattilaa. Nappasin kattilan asiantuntijan elkein ja perusteellisesti selittäen pesaisin kattilan ja asetin sen kuivumaan. Polleuteni lopahti nolohkosti, kun paikalle saapunut sambialainen nainen katsoi kuivuvaa kattilaa ja ilmoitti, ettei se ole lainkaan puhdas. Toistin nöyrästi aikaisemman käsittelyn, ja lopulta kattila kelpasi natiivillekin. Tosin suoritustani ei pidetty täydellisenä, vaan arvioitiin noin kahdeksikon arvoiseksi. Mikä on madamelle ihan kelpo arvosana.


Kameleontti ja kattila