perjantaina, huhtikuuta 08, 2005

Suvaitsevaisia possuja

Tällainen keskustelu käytiin tänään terassillamme:
- A: "Sä oot suklaata, kun oot ihan suklaan värinen."
- A:n kaveri: "Sä taas oot porsas, kun oot ihan pinkki. Toi tossa on elefantti, kun sillä on niin iso pää."

Niinpä, lapset eivät ole poliittisesti korrekteja. Ihmisten erilaisuus on heille luontevaa, ja siksi sen voi noteerata tavalla, joka ei ole aikuisten mielestä sopivaa. Parin vuoden takaisella Suomen-vierailulla pojat osoittelivat sormella kaikkia näkemiään mustia ihmisiä: "Kato kato, toikin on Afrikasta." Siinä sitä sitten keksittiin ruuhkabussissa korvat punoittaen sopivia vastauksia, etteivät kuuloetäisyydellä olevat matkustajat vain olisi ajatelleet meidän kasvattavan lapsistamme arjalaisen opin kannattajia. Häpeämätön sormella osoittelu johtui vain siitä, että pojat tunnistivat tutun ihonvärin ja kuvittelivat kaikkien afrikkalaisten olevan Sambiasta, niin kuin me itsekin.

Kuopuksen ja hänen kaverinsa suklaapossudialogin jälkeen löysin Finland for thought -blogista artikkelin, jossa kerrotaan suomalaisten suhtautumisesta maahanmuuttoon. Evan tutkimuksen mukaan peräti 31 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa "rotujen ei-toivottavaan sekoittumiseen ja Suomen kansan elinvoiman heikkenemiseen". Aaargh.

Se tässä Afrikassa asumisessa on hienoa, että Suomea paljon monikulttuurisemmassa ympäristössä kasvaneista lapsistamme kehittyy toivottavasti kohtalaisen suvaitsevaisia ihmisiä. Vaikka pinkki iho on niin koulussa kuin kotonakin vähemmistössä, ovat suklaat, possut ja isopäiset elefantit kaikki samaa iloista ja samanarvoista sekamelskaa. Paitsi tietysti isä- ja äitipossu, jotka ovat kieltoineen ja nalkutuksineen tomppeleita. Lisäksi poliittisesti erityisen epäkorrektin kuopuksen mielestä tytöt ansaitsevat kaiken mahdollisen halveksunnan väristä ja pään koosta riippumatta.

Nyt pinkki possuperhe lähtee viikonlopuksi jättämään hyvästejä Kundalumwanshyan kylälle, jossa asuimme syksyllä kuukauden verran (oikeassa palkissa oleva kuva on otettu sieltä). Ensi viikolla on siis savimajakuulumisia tiedossa.