torstaina, helmikuuta 02, 2006

Korvatkaa Muhammed pornolla

Musliminaiset rentoutuvat Adventure City -vesipuistossa Sambiassa.

Olen aina ollut sitä mieltä, että Samuel Huntingtonin teoria kulttuurien yhteentörmäyksestä on puppua: en usko että tulevaisuuden konfliktit olisivat kahden kulttuuripiirin, lännen ja islamilaisen maailman välisiä. Ihmisryhmät ja kansat voivat tapella keskenään milloin mistäkin syystä, mutta näissä kahdessa kulttuurissa ei ole lähtökohtaisesti mitään sellaista, joka asettaisi ne toisiaan vastaan.

Kulttuuripiirien välisen konfliktin osapuolia ei ole oikeasti edes olemassa. Ei ole olemassa yhtä kulttuuria nimeltä länsi, eivätkä maailman 900 miljoonaa muslimia Indonesiasta Pohjois-Afrikkaan ja Euroopan kaupunkien syrjäytyviin lähiöihin jaa yhteisiä arvoja - puhumattakaan siitä, että he suunnittelisivat lähimmän pilvenpiirtäjän, metron tai länsimaalaisen ihmisen räjäyttämistä. Jos pidät muslimeja väkivaltaisina barbaareina, niin kannattaa miettiä, mitä muslimit ajattelisivat lännestä, jos heidän uutisissaan näkyisi Euroopasta pelkästään skinien mielenosoituksia.

Pelkään, että Osama Bin Ladenin päiväuni ja Huntingtonin teoria toteutuu erheellisyydestään huolimatta. Läntisen ja islamilaisen kulttuurin välille luotu kuvitteellinen konflikti voi alkaa toteuttaa itse itseään, jos kummassakin leirissä kylvetään riittävästi ennakkoluuloja ja tarpeeksi moni ihminen vahvistaa niitä omalla käytöksellään. Lännessä kuilun syventämisestä on vastannut viime aikoina Yhdysvaltain hallitus liittolaisineen, mutta nyt samaan rintamaan on liittymässä tukku eurooppalaisia sanomalehtiä.

Tanskalaista Jyllands-Postenia ei kannata syytellä profeetta Muhammedia kuvaavien pilakuvien julkaisemisesta, sillä tuskin lehdessä olisi ollut mahdollista ennakoida, miten suuri soppa kuvista syntyy. Vaan nytpä muutkin lehdet puolustavat sananvapautta revittävämällä samoja kuvia etusivuillaan, vaikka seuraukset ovat jo tiedossa. Myös Hesari ilmoittaa pääkirjoituksessaan harkitsevansa asiaa.

Lehdillä on toki vapaus julkaista kuvat, ja niin pitääkin olla. Kuvia julkaisevien lehtien tulisi kuitenkin ymmärtää, että niiden uudelleenjulkaisemisessa ei ole kyse pelkästään sananvapauden vaalimisesta. Kuvien julkaisijat tietävät, että osa muslimeista pitää julkaisemista sodanjulistuksena islamia vastaan. Siksi kuvien julkaiseminen on tietoinen poliittinen teko, jolla saattaa olla todellisia (maailman)poliittisia seurauksia. Muhammedin pilakuvia etusivuilleen revittävät lehdet pitävät omalta osaltaan huolta ainakin siitä, että islamilaisen maailman ääriaineksilla riittää tukijoita myös jatkossa.

Medialla on sananvapauden takaama oikeus luopua neutraalista raportoinnista, muuttaa maailma omien oletustensa mukaiseksi taistelutantereeksi ja lisätä siinä sivussa juttujensa myyntiä. Valitettavasti lehdillä ei ole kuitenkaan mahdollisuutta kantaa vastuuta tekojensa seurauksista. Vastuun kantavat tavalliset ihmiset kummallakin puolella rintamalinjaa, ja aivan erityisesti eurooppalaisissa lähiöissä syrjäytyvät muslimimaahanmuuttajat.

Jos eurooppalaisen valtamedian on pakko puolustaa sananvapautta julkaisemalla niin mauttomia kuvia, että ihmiset niistä varmasti suuttuvat, niin julkaisisivat vaikka pornoa. Kohu siitäkin syntyisi, ilman että lehtien tarvitsisi leikkiä ihmishengillä.

3 Comments:

Blogger Svanhild said...

Mä en oikein ole pystynyt päättämään, mitä mieltä olen tästä asiasta...

Journalistina olen tietysti sitä mieltä, että lehden kuuluu itse saada päättää sisältönsä: sitä eivät voi kiukkuiset muslimit tai maan hallitus päättää.

Toisaalta lehden pitää noudattaa lakeja eikä mitä tahansa saa julkaista. Pilapiirrosten tehtävä on kuitenkin käsitellä asioita, joita ei muuten voida käsitellä, jopa tabuja, joten niihin eivät päde ihan samat säännöt kuin muuhun journalismiin... sitä paitsi yksi noista kiistellyistä kuvista oli minusta oikeasti hauska (se missä paratiisin portilla sanottiin, että lopettakaa jo, meiltä loppuvat neitsyet).

Mun mielestä muslimit ovat pillastuneet ihan kohtuuttomasti parista pilakuvasta, mutta minähän en mitenkään voi ymmärtää, miten he tämän asian kokevat.

9:31 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Minä puolestani peräänkuulutan sitä samaa vastuuta mihin Sannakin viittasi.
Jos on pakko julkaista mauttomia loukkaavia kuvia oman jumalansa (sen sananvapauden) palvonnan nimissä niin silloin pitäisi pitää huoli siitä että jumalalle uhrattavat uhrit ovat mysö omia eikä uhrata sivullisia...

2:00 ip.  
Blogger Janne said...

En missään nimessä halua kyseenalaistaa kenenkään oikeutta julkaista näitä kuvia. Sananvapauteen ei saa koskea.

Sananvapauden taakse ei voi kuitenkaan piiloutua siltä tosiasialta, että media ei pelkästään raportoi maailman tapahtumista neutraalisti, vaan se myös itse vaikuttaa omalla toiminnallaan siihen, minkälainen paikka tästä maailmasta tulee. Näiden kuvien julkaiseminen arvostetuissa valtalehdissä lietsoo islamin ja lännen vastakkainasettelua, eikä media pysty kantamaan vastuuta siitä, minkälaiset seuraukset vastakkainasettelun syvenemisellä on. Siksi toivoisin, että sananvapautta käytettäisiin vastuullisesti. Lehdillä on täysi oikeus kuvien julkaisemiseen, mutta päätös käyttää tätä oikeutta lännen ja islamin väliseen sodanlietsontaan on typerää.

Itse olisin journalistina saattanut harkita sitä, että kuvia olisi julkaistu osana neutraalia uutisointia, ilman mitään "lällällää, katsokaa nyt, mekin revitämme teitä loukkaavat kuvat etusivullemme" -meininkiä. Esim. Hesarissa oli kuva saksalaislehdestä, jonka etusivulla oli näitä kuvia. Kaipa ainakin osa muslimeista voisi suuttua tämmöisestäkin, mutta ainakaan loukkaavuus ja sodanlietsonta ei olisi tietoista ja tarkoituksellista.

Siitä olen hiipinän kanssa samaa mieltä, että (myös) pilakuvista pillastuminen on typerää. Samaa mieltä on kai moni muslimikin. Me emme kuitenkaan voi sille mitään, etteivät kaikki maailman ihmiset jaa meidän arvojamme. Me voimme tietysi katsoa, että meidänpä arvomme ovat kaikkein parhaat ja siksi muidenkin pitäisi noudattaa niitä, mutta en usko, että sodanlietsonta lännen ja islamin välille edistää omien arvojemme leviämistä. Päin vastoin: tämmöisellä pidetään huoli siitä, että sananvapauttakin tukahduttavat ja koko maailman vakautta uhkaavat ääri-ilmiöt menestyvät Lähi-idässä myös jatkossa.

4:08 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home