Kuka voitti, mitä voitti ja kuinka paljon voitti?

Suomessa olon ja elon ehdottomia pluspuolia on mahdollisuus vaalien kunnolliseen seuraamiseen. Vaalipäivä on ollut perheellemme aina erityinen - yhdessä on käyty äänestämässä, kotona on juotu vaalikahvit ja syöty vaalipullat ja illan valvojaisiin (joita kuopus kutsuu vaalijaisiksi) varauduttu merkittävin vaaliherkuin.

Toista oli Sambiassa, vaikka yritystä sielläkin oli. Eduskuntavaalien iltana maaliskuussa 2003 istuimme kaikki kolme (minä, Janne ja naapuri) toimistolla, jokainen omassa huoneessaan, ja huutelimme netistä kaivamiamme lukuja ja ennusteita toisillemme. Silloinhan tapahtui paljon kaikkea kiinnostavaa, läpi menivät niin Tony Halme, Kauko Juhantalo kuin Mikko Alatalokin. Kiinnostuneena seurasimme myös sitä, miten Forsiuksen suhde Harkimoon vaikuttaisi Forsiuksen ääniin. Kunnallisvaalit sen sijaan menivät meiltä ihan kokonaan ohi. Asuimme siihen aikaan savimajassa vailla sähköä, ja pattereilla toimivalla lyhytaaltoradiollamme pystyi seuraamaan ainoastaan USA:n presidentinvaaleja.

Suuri ilo yhteisen vaalihistoriamme aikana ovat olleet häviäjien kommentit, jotka ovat eläneet perheessämme pitkään. Ehkä hienoin kaikista tuli Esko Aholta, joka kyseenalaisti otsikon kysymyksellä presidentinvaalituloksen, mutta ei Paavo Väyrynenkään kauas jäänyt mediapeleineen.

Nyt on vatsa täynnä valkosipulipatonkia, karjalanpiirakoita ja suklaata. On vaikea päättää, olisinko harmistunut siitä, ettei tämä ratkennut ensimmäisellä kierroksella, vai iloitsisinko kahden viikon päässä häämöttävistä vaalijaisista.