Paratiisi vai persreikä?
Jaakko Stenros sanoo Vahtikoirassa rakastavansa suomalaista byrokratiaa, erityisesti verovirastoa. Olen jyrkästi samaa mieltä: on se vaan hienoa, miten hyvin toimiva maa meillä on. Lupasin lopettaa suomalaisesta byrokratiasta urputtamisen sen jälkeen, kun hain Sambiasta käsin viisumia Kongon Demokraattiseen tasavaltaan. Yhden leiman saaminen passiin kesti yli kuukauden ja vaati 12 käyntiä paikallisessa Kongon suurlähetystössä. Käynteihin tärvääntyi viikko työaikaa.
Schizoblogin kautta löytämäni Peter Elk esittää puolestaan ajatuksia herättävää kritiikkiä Suomea ja suomalaisia kohtaan. New Yorkista paluuta tekevä Elk sanoo, että suomalaisten minäkuvassa maamme näyttäytyy moraalisesti ylivoimaisena ja yhteiskuntajärjestelmältään objektiivisesti parhaana paikkana maailmassa. "Sokea tuudittautuminen omahyväiseen ylemmyydentunteeseen on röyhkeää, lyhytnäköistä ja tyhmää", Elk tykittää listatessaan suomalaisessa yhteiskunnassa näkemiään ongelmia kuten holtitonta alkoholinkäyttöä, rasismia, itsemurhia, yksinäisyyttä, lannistavaa tasapäistämistä sekä kateutta ja kannustuksen puutetta.
Yksi Elkin mainitsemista hyvinvointiyhteiskunnan varjopuolista on yhteisöllisyyden puute, jonka seurauksena esimerkiksi vanhukset työnnetään kunnan omistamaan laitokseen. Juuri tämän asian käsittäminen oli sambialaisille tutuilleni kaikkein vaikeinta: heidän päähänsä ei mitenkään mahtunut se, että Suomessa suuri osa väestöstä "hylkää" omat vanhempansa laittamalla heidät laitokseen sen sijaan, että pitäisivät heistä huolta itse. Ihmiset pitivät moista kerta kaikkisen moraalittomana toimintana, sillä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ei arvosteta nuoruutta vaan vanhuutta, ja lapset ovat usein vanhempiensa ainoa sosiaaliturva. (Esimerkki: entinen suahilin opettajani kertoi nähneensä Tansaniassa maalauksen, jossa nälänhädän keskellä elävä nainen imettää vanhusikäistä äitiään, samalla kun hänen vauvansa itkee nälkäänsä naisen selän takana.)
En näe Suomea aivan niin synkkänä paikkana kuin Elk, mutta muistan kyllä omilta ulkomaanvuosiltani samanlaisia fiiliksiä. Niiden vastapainona oli myös koti-ikävän hetkiä, jolloin Suomea parempaa paikkaa ei ollutkaan. Nyt, kun paluusta on jo aikaa, sekä positiiviset että negatiiviset ääripäät ovat alkaneet laimentua ja suhtautuminen on muuttumassa arkisemmaksi. Ne voimakkaat tunteet - sekä negatiiviset että ennen kaikkea positiiviset - kohdistuvat enemmänkin Sambiaan.
Schizoblogin kautta löytämäni Peter Elk esittää puolestaan ajatuksia herättävää kritiikkiä Suomea ja suomalaisia kohtaan. New Yorkista paluuta tekevä Elk sanoo, että suomalaisten minäkuvassa maamme näyttäytyy moraalisesti ylivoimaisena ja yhteiskuntajärjestelmältään objektiivisesti parhaana paikkana maailmassa. "Sokea tuudittautuminen omahyväiseen ylemmyydentunteeseen on röyhkeää, lyhytnäköistä ja tyhmää", Elk tykittää listatessaan suomalaisessa yhteiskunnassa näkemiään ongelmia kuten holtitonta alkoholinkäyttöä, rasismia, itsemurhia, yksinäisyyttä, lannistavaa tasapäistämistä sekä kateutta ja kannustuksen puutetta.
Yksi Elkin mainitsemista hyvinvointiyhteiskunnan varjopuolista on yhteisöllisyyden puute, jonka seurauksena esimerkiksi vanhukset työnnetään kunnan omistamaan laitokseen. Juuri tämän asian käsittäminen oli sambialaisille tutuilleni kaikkein vaikeinta: heidän päähänsä ei mitenkään mahtunut se, että Suomessa suuri osa väestöstä "hylkää" omat vanhempansa laittamalla heidät laitokseen sen sijaan, että pitäisivät heistä huolta itse. Ihmiset pitivät moista kerta kaikkisen moraalittomana toimintana, sillä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ei arvosteta nuoruutta vaan vanhuutta, ja lapset ovat usein vanhempiensa ainoa sosiaaliturva. (Esimerkki: entinen suahilin opettajani kertoi nähneensä Tansaniassa maalauksen, jossa nälänhädän keskellä elävä nainen imettää vanhusikäistä äitiään, samalla kun hänen vauvansa itkee nälkäänsä naisen selän takana.)
En näe Suomea aivan niin synkkänä paikkana kuin Elk, mutta muistan kyllä omilta ulkomaanvuosiltani samanlaisia fiiliksiä. Niiden vastapainona oli myös koti-ikävän hetkiä, jolloin Suomea parempaa paikkaa ei ollutkaan. Nyt, kun paluusta on jo aikaa, sekä positiiviset että negatiiviset ääripäät ovat alkaneet laimentua ja suhtautuminen on muuttumassa arkisemmaksi. Ne voimakkaat tunteet - sekä negatiiviset että ennen kaikkea positiiviset - kohdistuvat enemmänkin Sambiaan.
posted by Janne at 6:41 ip.
5 Comments:
Ei Suomi minusta varsinaisesti sen synkempi paikka ole kuin mikään muukaan.
Minusta vain on outoa, että Suomessa ei juuri keskustella vaihtoehdoista, vaan suomalaista yhteiskuntaa (jossa siis siinäkin ilmiselvästi on omat ongelmansa) pidetään lähestulkoon täydellisenä ja automaattisesti mallina myös muille. Sopii vain seurata sitä itkua ja parkua, joka Suomessa syntyi siitä, kun Baltian maat eivät halunneetkaan kopioida pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia itselleen. Ehkä suomalainen itsetunto ei kestänyt moista epäluottamuslausetta?
Koti-ikävää en juuri ole potenut sen jälkeen, kun puolisen vuotta kestänyt kulttuurisokki alkoi tasaantua. Toivon että paluusokki haihtuu yhtä sutjakkaasti. Sen jälkeen kärjekkäimmät mielipiteet varmaankin alkavat laantua.
Kiitos blogistanne; omat kokemuksenne ovat olleet (tulevan) paluumuuttajan näkökulmasta kiintoisaa luettavaa!
Suomen toimivuuden kommentointi unohtui: Kyllä, Suomi todella toimii. Ihmiset osaavat ammattinsa ja haluvat hoitaa työnsä kunnolla. Ehdottomasti yksi Suomen parhaista puolista ja kansainvälisesti katsottuna selvä kilpailuvaltti.
Verovirastoa en sen sijaan ole rakastanut enää sen jälkeen, kun ne pakottivat minut (käytännössä verosopimuksen vastaisesti) maksamaan kaksinkertaisia veroja sellaisista tuloista, jotka oli jo kertaalleen verotettu laillisesti USA:ssa.
Ahneet ryökäleet!
Luulen, että on aika inhimillistä ajatella, että oman maan järjestelmä (jos toimivaa sellaista siis on) on paras.
Olen tavannut kymmeniä amerikkalaisia, jotka ovat kaikki olleet sitä mieltä, että Usassa asiat tehdään "oikein".
Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiosysteemissä on epäilemättä puutteensa, mutta jostain kumman syystä tämä systeemi on kuitenkin taannut aika paljon sellaista, jota ei esim. Usan systeemi pysty takaamaan.
Tottakai näin, mutta toisaalta USA:n systeemi kykenee takaamaan paljon sellaista, mikä Suomessa ei kauhean hyvin toimi. Sen mekin voisimme tunnustaa ja miettiä, miten me ehkä omalla tavallamme voisimme saada nuo asiat toimimaan omassa yhteiskunnassamme paremmin.
Kokemukseni mukaan useimmat amerikkalaiset ovat sitä mieltä, että USA on paras maa maailmassa. Se on yleisesti tunnettu tosiasia, jota Suomessa aina paheksutaan (koska väite ei ole "totta" ja "aivopestyt" amerikkalaiset eivät vain tiedä että parempaakin on olemassa). Kuitenkin suomalainen asenneilmapiiri on omalla tavallaan ihan yhtä "aivopesty". Tätä yritin sanoa.
Muunlaisiakin maita tosin löytyy. Kysypä vain italialaiselta, mitä mieltä hän on italialaisen yhteiskunnan paremmuudesta muihin verrattuna!
Niinhän se on, että moni tuppaa näkemään oman maansa parhaana.
Toki tässä hyvinvointiyhteiskunnassa on korjaamisen varaa, mutta jos voisin itse muuttaa jotain Suomessa, niin lähtisin liikkeelle asioista, jotka liittyvät enemmänkin kansanluonteeseen kuin yhteiskuntamalliin. Tämän blogin teemoille uskollisena on sanottava, että etenkin sillä saralla voisimme oppia paljon myös Afrikasta. (Kuten Peterin Suomi-USA-vertailusta ilmenee, kansanluonne ja yhteiskuntamalli lomittuvat tietysti usein toisiinsa.)
Hyvää paluuta Suomeen joka tapauksessa Peterille. Oma blogisi, johon vasta tutustuin, on hyvä muistutus amerikkalaisuuden monimuotoisuudesta. Olen yrittänyt seurata poliittisessa keskustelussa monenlaisia ääniä Fox Newsistä NY Timesiin ja Michael Mooresta Ann Coulteriin, mutta maailmanpolitiikkaa seuratessa tämä asia unohtuu silti helposti. Harmi, että löysin blogin vasta nyt, kun se on jo jäissä.
Lähetä kommentti
<< Home