Kuusi vuotta meni ja tuli

Jos vaaliblogien kommenttipalstojen päivystäviä porvareita ei lasketa, niin näissä vaaleissa hävinnyt osapuoli ei sortunut huonon häviäjän urputuksiin samaan tapaan kuin Esko Aho viimeksi ja Paavo Väyrynen toissakerralla. Päin vastoin, Niinistö ja kokoomuslaiset ovat vakuutelleet olevansa voittajia nostettuaan keskusteluun tärkeinä pitämiään asioita.

Uskon, että pitkällä aikavälillä Niinistön kampanjaleirin suurin voittaja ei ole kuitenkaan Kokoomus ja sen ajamat sisältökysymykset, vaan kampanjan muodosta vastannut markkinointitoimisto Bob Helsinki. Toimisto tuotteisti ja myi melkein puolelle kansasta Nato-myönteisen ehdokkaan, joka muistetaan ennen kaikkea lama-ajan valtiovarainministerin vihatulta pallilta. Minkäköhänlainen vaalitulos olisi syntynyt, jos Bob Helsinki olisi brändännyt köyhiä kyykyttäneen Niinistön sijaan Halosta, joka aloitti kampanjansa pohjoiskorealaisista kannatuslukemista? Veikkaan, ettei näiden vaalien jälkeen ole enää paluuta entiseen: tästä lähin mainostoimistot saavat aiempaa suuremman roolin kaikkien suurten puolueiden kampanjoissa, ja muodosta tulee tärkeämpi asia kuin sisällöstä. Valitettavasti.

Minulle vaalien hauskin hetki oli Halosen voitonpuhe. Olisin halunnut olla kärpäsenä EVAn Risto E. J. Penttilän katossa, kun sinivalkoisen kampanjan vetänyt Halonen puki päälleen punaisen huivin ja kysyi työväenlippujen hulmutessa, että eikös maailmanparantaminen ole ihanaa. En osaa sanoa, oliko heitto tietoinen piikki EVAn suuntaan, mutta joka tapauksessa herrat miettivät varmasti vielä moneen kertaan, että kannattiko Halosta syytellä julkisuudessa taivaanrannanmaalariksi ja haihattelijaksi. Penttilän ja kumppaneiden kritiikkihän oli Halosen mukaan ratkaiseva tekijä, kun hän päätti asettua ehdolle uudestaan.