torstaina, joulukuuta 01, 2005

Hopotuttaa

Toisten ihmisten suositukset vaikuttavat ainakin omiin kulutuspäätöksiini paljon enemmän kuin mainonta. Siksi on pelottavaa, että eräs mainostoimisto on keksinyt tehdä tavallisten ihmisten puskaradiosta tuotteen, jonka kuka tahansa käytettyjen autojen kauppias voi ostaa omaan käyttöönsä. En ymmärrä, miten moinen on mahdollista:
- Tuotetta X myyvä kauppias maksaa mainostoimistolle maltaita siitä, että tavalliset Matti ja Maija Meikäläiset kertovat ihmisille tuotteen X ominaisuuksista.
- Mainostoimisto pestaa sadat matit ja maijat markkinoimaan tuotetta X työpaikalla, sukulaisissa, netin keskustelupalstoilla jne, mutta matit ja maijat eivät saa tästä senttiäkään liksaa.
- Lopputulos (mainostoimiston mukaan): palkatta työskentelevät tavalliset ihmiset kehuvat läheisilleen tuotetta X niin paljon, että sen myynti kääntyy nousuun.

Mainostoimisto itse ei tietenkään väitä, että se tekisi rahaa huijaamalla tavalliset ihmiset markkinoimaan mitä tahansa paskatuotetta ilmaiseksi. Kysymys ei nimittäin ole ilmaisesta markkinoinnista, vaan trendistä, jota kutsutaan hopottamiseksi. Ja hopotuksesta on kuulkaa hyötyä ennen kaikkea hopottajalle itselleen: hopottajat ovat mainostoimiston mukaan edelläkävijöitä, jotka ovat "kiinnostuneita markkinoiden parhaista tuotteista ja palveluista, joita he pääsevät testaamaan useimmiten ensimmäisten joukossa. Hopottajat ovat ylpeitä ollessaan osa uniikkia menestysverkostoa."

Eikä siinä vielä kaikki! Jos menestyt hopottamisessa poikkeuksellisen hyvin, saatat saada hopottamisesta oikein alennuskuponkeja tai vastaavia.

Kannattaa käydä tekemässä mainostoimiston ylläpitämän nettisivun "Sinustako hopottaja" -testi. Jos saat täydet pisteet (vaikea olla saamatta), sinulle kerrotaan, että "hopottaminen saattaa olla juuri se juttu, joka täydentää sinut ihmisenä". Olenkin aina ajatellut, mikä minusta puuttuu, mutta sehän se tietysti on: jokapäiväistä kanssakäymistäni ystävien ja sukulaisten kanssa ei ole valjastettu kaupallisiin tarkoituksiin.

3 Comments:

Blogger Kati Parppei said...

"hopottaminen saattaa olla juuri se juttu, joka täydentää sinut ihmisenä".

Jösses. Eipä vähä mitään!

6:21 ip.  
Blogger Janne said...

Niin, ajattele nyt: jos antaa mainostoimiston päättää, mistä puhuu ystäviensä kanssa, niin ei tarvitse itse vaivautua miettimään, että mistähän sitä tänäänkin kavereidensa kanssa jorisisi.

Sitä tuntisi itsensä varmaan paljon sanavalmiimmaksi, fiksummaksi ja filmaattisemmaksi, jos voisi valmistella päivittäiset kahvipöytäpuheensa mainostoimiston lähettämän materiaalipaketin avulla.

8:02 ip.  
Blogger Larko said...

"Näin äkkiseltään voisimme kuvitella, ettei hopottaminen ole ihan sinun juttusi. Mutta ei se mitään: meitä on hyvä olla moneen junaan! Lykkyä pyttyyn!"

Onko Mikkeellim mänijöetä? Juna mänj justiisa.

12:54 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home