Ojasta allikkoon

Sambiassa sai tottua siihen, että paikalliset muistivat aina tervehtiessään mainita miten paljon olinkaan lihonnut sitten viime näkemän ja miten leveä lantio minulla oli. Erityisesti tämä oli tapana naisten kesken, ja minun, joka olen laihduttanut tasaisin väliajoin koko ikäni, oli kovin vaikea tottua sen kuulemiseen. Siitä huolimatta, että tiesin fraasit kohteliaisuuksiksi ja että niin kuului sanoa, näytinpä oikeasti lihonneelta tai en. Sambiassa laihuus kertoo köyhyydestä ja äkillinen laihtuminen vakavasta sairaudesta ja uhkaavasta kuolemasta, aidsista.

Pieniin paluuiloihin kuului se, ettei enää tarvitsisi kuunnella epämieluisia kommentteja ulkonäöstä (paitsi ehkä satunnaisesti mummolassa). Tai niin luulin. Nyt olen kahdesta riippumattomasta lähteestä kuullut tarkan tarkastelun päätteeksi lausutun painokkaan arvion, että kyllä, totta tosiaan näytän vanhentuneelta.

Ikäkriisisenä ottaisin koska tahansa takaisin kommentit vartaloni paksuudesta, sillä ainakin teoriassa ylimääräisistä läskeistä voi päästä eroon. Mutta nuortuminen on mahdotonta. Ainakin kotikonstein.