tiistaina, helmikuuta 21, 2006

Kunnan hommissa

Viides rooli pyysi kirjoittamaan lisää hyviä uutisia meiltä ja muualta. Kävisikö tulipalopakkasella bussipysäkkiä hiekoittava kaupungin ulkotyöntekijä uutisesta? Ajattelin moisen nähtyäni, että siinäpä taas oiva esimerkki kaupungin työntekijöiden tehottomuudesta ja byrokraattisuudesta: talvella hiekoitetaan pysäkit, oli liukasta tai ei. Ihmettelyni loppui kuitenkin lyhyeen, kun työntekijä kertoi hiekoittavansa siksi, että myöhemmin päivällä sää lämpenee ja liukastuu.

Tämä mitätön sattumus avasi silmäni taas kerran sille, miten käsittämättömän hienosti asiat tässä maassa toimivat. Tällainen ennakointi lienee useimmille suomalaisille aivan normaalia toimintaa, mutta suurimmalle osalle ihmiskuntaa näin ei ole - ainakaan kunnan hommissa.

Zimbabwessa asiat eivät toimi, mutta se ei johdu kunnallisten työntekijöiden huonosta ennakointikyvystä. Pääkaupunki Hararen puhtaanapitotyöntekijät joutuvat poistamaan viemäriverkosta viikoittain tukoksia, jotka aiheutuvat viemäreihin dumpatuista vastasyntyneistä lapsista ja abortoiduista sikiöistä. Zimbabwelaisen Herald -sanomalehden mukaan kuolleita vauvoja löytyy viemäreistä noin 20 joka viikko. (Asian esiinnostaneen Heraldin sivuilta ei löydy enää linkkiä juttuun, mutta uutistoimisto AP:n tekemä juttu samasta aiheesta löytyy täältä.)

Hararen viemäreistä poistetaan myös päivittäin 20 tonnia hiekkaa, jolla ihmiset tiskaavat astiansa. Hiekkatiskaustekniikkaa käytettiin vielä reilu vuosi sitten myös tässä perheessä.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Suomalaisten lehtien yleisönosastokirjoitukset saavat minut toisinaan raivon partaalle: mistä kaikesta osaammekaan valittaa, kun tosiasiassa Suomessa niin monet asiat - toimiva kunnallistekniikka, säännöllinen joukkoliikenne, yleinen turvallisuus (kenenkään ei tarvitse pelätä sala-ampujia) - ovat kunnossa. Me vain pidämme niitä itsestäänselvyyksinä.

Olen joskus kiukuspäissäni kehitellyt ajatusleikin, jossa jokainen täysi-ikäinen suomalainen siirrettäisiin (ilman luottokortteja) viiden vuoden välein kahdeksi kuukaudeksi toiseen kulttuuriin. Sijoituspaikka ratkaistaisiin arpomalla. Ideana olisi selviytyä paikallisten ehdoilla, paikallisten tapoihin ja ajatusmaailmaan tutustuen. Tekisi itsellenikin hyvää.

10:09 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home