sunnuntaina, helmikuuta 12, 2006

Hyviä uutisia Afrikasta

Tämän otsikon käyttäminen lehtijutussa on varmin tapa pitää huolta siitä, että juttua ei julkaista. Asioiden kunnossaoleminen ei ole uutinen, ja Afrikan kohdalla myönteisten tarinoiden kertominen on ilmeisesti suorastaan hyvän journalistisen tavan vastaista. Onneksi blogipostausten ei tarvitse täyttää uutiskriteereitä, joten tässäpä olisi pieni hyvä uutinen Sambiasta.

Marraskuussa kerroin Grace-nimisestä köyhästä pienviljelijästä, joka jäi elokuussa leskeksi. Kun kuulin asiasta ensimmäistä kertaa, vainajan sukulaiset olivat vieneet Gracen kodista irtaimiston.

Kommenttipalstallamme ehdotettiin keräystä, jolla varmistettaisiin Gracen viidelle lapselle mahdollisuus käydä koulua. Sittemmin kävi ilmi, että koulunkäynti oli perheen ongelmista pienimpiä, sillä sukulaiset ryöstivät perheen koko omaisuuden taloa ja peltoja myöten. Grace lapsineen jätti kotikylänsä ja matkusti viimeisillä rahoillaan lähimpään kaupunkiin, jossa hän asettui asumaan köyhän äitinsä keittiöön.

Varsinaisen keräyksen järjestäminen ei ollut mahdollista, mutta pari sukulaista ja ystävää antoivat pienen summan rahaa, joka toimitettiin Gracelle joulun tienoilla. Tammikuussa sain Gracelta kirjeen, jonka mukaan kaikki kouluikäiset lapset ovat nyt koulussa. Lopuilla rahoilla hän kirjoitti pistävänsä pystyyn pienen bisneksen, jonka tuotoilla Grace toivoo voivansa elättää lapsensa itse. Kiitokset lahjoittajille ja rahojen perillemenosta huolehtineille, olette antaneet yhden perheen elämälle uuden suunnan.

Jos se ketään kiinnostaisi, niin voisi Sambiasta kertoa "oikeitakin" uutisia, jotka ovat hyviä: maan talous on kuparin korkean hinnan ja maalle myönnettyjen velkahelpotusten takia paremmassa jamassa kuin vuosikymmeniin. Suomalaisissa tiedotusvälineissä Sambia on kuitenkin näkynyt vain eteläisen Afrikan nälästä kertovissa pikku-uutisissa.

Silloin kun kaikki oli vielä hyvin: Grace ja hänen syksyllä kuollut miehensä keittävät maissipuuroa kotinsa keittiökatoksessa.

Ennen omaisuutensa menettämistä Grace toimi vapaaehtoisena lastentarhanopettajana.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Missäs te siilitukat ja maailmanparantaja olette, kun blogiin ei ilmesty merkintöjä? Lukisin mielelläni lisää hyviä uutisia muualta ja meiltä.

Tuo Gracen tarina puhutteli. Keep on your good work, kuten isossa maailmassa on tapana sanoa, ja pitäkää meidät ajan tasalla jatkossakin.

9:54 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home