lauantaina, helmikuuta 11, 2006

Salliiko Venäjä moniavioisuuden?

Miksei tätä uutisoida Suomessa: uutistoimisto IPS:n mukaan Venäjällä keskustellaan kiivaasti siitä, pitäisikö miesten voida hankkia useampia vaimoja, jotta laskuun kääntynyt väestönkasvu saataisiin taas nousuun. Esimerkiksi Tsetseniassa on sodan jäljiltä enemmän naisia kuin miehiä, ja Tsetsenian pääministerin mukaan kaikille naisille ei riitä yksiavioista ukkoa. Moniavioisuuden salliva lakiesitys on jo ehditty hylätä Venäjän duumassa, mutta Tsetsenian pääministerin mukaan lainmuutosta ei tarvita. Riittää että asia hyväksytään periaatteessa, jolloin moniavioiset perheet voisivat päästä sosiaaliturvan piiriin.

Kiinassa tyttölapsia syntyy valikoivien aborttien takia vähemmän kuin poikalapsia. Koskahan siellä keksitään ehdottaa, että yksi nainen voisi naida useamman miehen?

Sambian eteläprovinssissa elävän perheen nuorempi vaimo ja perheen lapsia. Tämän Tonga-kansaan kuuluvan perheen kaksi vaimoa asuvat samassa pihapiirissä omissa taloissaan, mies asuu kolmannessa talossa, jossa vaimot vierailevat vuorotellen. Kaupunkilaistuneet ja länsimaistuneet sambialaiset ovat yksiavioisia, mutta syrjäseuduilla useampi vaimo on edelleen vaurauden merkki.