lauantaina, syyskuuta 17, 2005

Viidakon uusi kuningas

Kaikki ympäristökysymyksistä kiinnostuneet ihmiset kettutyttöjä lukuunottamatta tietävät, miten fiksua on päästää luontoon eläimiä, jotka eivät sinne kuulu. Ikävä kyllä Zimbabwen presidentti Robert Mugabe ei ole yksi heistä. Äijä aikoo istuttaa hienoimpaan kansallispuistoonsa Afrikan ensimmäiset tiikerit.

Zimbabween on tulossa kiinalaisia tiikereitä, sillä Euroopan ja Yhdysvaltojen ihmisoikeusurputuksiin suivaantuneen diktaattorin mielestä nyt kannattaa panostaa Kiinaan. Taloudellisen ja kulttuurisen yhteistyön lisäksi maat ovat aloittaneet zoologisen vaihdon: Zimbabwe lahjoittaa Kiinalle seeproja, norsuja ja impala-antilooppeja, ja tilalle tulee amurintiikereitä. Kiinassa amurintiikerit elävät alueella, jolla maa peittyy talvella lumeen, joten elikoilla tulee olemaan tropiikissa tosi coolia. Ihan niin kuin niillä karhuparoilla, jotka Ronald Reagan lahjoitti 1980-luvulla Sambialle. Kolmesta lahjanallesta yksi selvisi ilmastonvaihdoksesta hengissä, ja se kituu edelleen pääkaupunki Lusakan eläintarhassa.

Tälle zimbabwelaisnorsulle globalisaatio tarkoittaa kiinalaisia naapureita. (Molemmat kuvat on otettu Matusadonan kansallispuistosta.)

Asiantuntijoiden mielestä tiikerien tuominen Afrikkaan on sekä ekologisesti että taloudellisti älyvapaata. Omasta mielestäni se on järjetöntä erityisesti siksi, että maan kansallispuistot ovat Mugaben aiheuttaman köyhyyden ja kaaoksen takia hengenvaarallisia paikkoja eläimille. Kannattaako uhanalaista amurintiikeriä suojella kansallispuistossa, joka on tyhjentymässä eläimistä salametsästyksen takia?

Lopuksi toinen ympäristöaiheinen uutinen, jolla voisi olla käyttöä esimerkiksi George W. Bushin imagonrakentajille. Eteläafrikkalainen Mail & Guardian -lehti siteeraa tutkijoita, joiden mukaan kasvihuoneilmiö tulee tekemään Saharan autiomaasta Raamatun paratiisin. Sillä seudulla ilmaston lämpeneminen lämmittää enemmän maata kuin merta, ja tämä muuttaa ilmanpainetta ja lisää sateita. Jos siis pelkäät muutoksia, jotka Golf-virran pysähtyminen aiheuttaa Suomessa, muuta Saharaan!

4 Comments:

Blogger esa said...

hihii.

muistakko sen tarinan jonka sisarukseni olivat kuulleet krugerissa? olivat tuoneet kokeeksi tiikerin puistoon. se oli ensin tappanut kokeeksi joitain puhveleita ja kun oli kyllästynyt, muutaman leijonan siihen sivuun. selvisi ainakin kuka on viidakon kuningas.

vaikka oli tästä monta kertaa puhetta, jos oikein muistan. tuleepa tällainen virtuaalitoisinto, kun muutenkin oli tapana siellä kaukana etelässä toistella kaikki jutut...

8:52 ip.  
Blogger Janne said...

Sua ei varmaan yllätä yhtään, että mulla ei ole mitään muistikuvaa tästäkään keskustelusta :) Hyvä siis että virtuaalimuistelit!

7:31 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Heh, minäkin olen kuullut tuon tiikerijtuun ainakin kahdesti!

Täällä muuten alkaa olla jo vähän tukalaa, mittari 35 asteen tuntumassa.

4:01 ip.  
Blogger Janne said...

Koittakaa kestää siellä helteessä, vajaan parin kuukauden kuluttua helpottaa! Itselleni kyllä helteet kelpais...

8:32 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home