torstaina, maaliskuuta 31, 2005

Ei aivan länsimainen ratkaisu

Eilen kävin kuopuksen kanssa lähimarketissamme, ruokakaupassa siis. A halusi mennä katselemaan leluhyllyä sillä aikaa, kun minä keräisin ostokset kärryyn. Suostuin sillä ehdolla, ettei leluihin kosketa.

Tohisin ostoksia sen verran, että unohdin kuopuksen kauppaan. Havahduin lapsen uupumiseen vasta, kun parkkipaikalla autossa odottanut Janne kysyi missä ihmeessä A on. Kipitin kiireen vilkkaa takaisin, mutta A ei onneksi ollut kömmähdystäni huomannut, vaan käveli touhukkaasti minua vastaan: ”Äiti äiti arvaa mitä? Täällä kaupassa on kolme kissaa!” A oli jutellut hyllyjä täytelleen tytön kanssa, joka oli selittänyt, että kissat tuotiin kauppaan, koska siellä oli niin paljon rottia ja hiiriä. En uskonut, vaan väitin lelukissoiksi, sillä eihän ruokakaupan rottaongelmaa voi kissoilla ratkaista. A pysyi kannassaan ja johdatti minut lopulta kädestä pitäen kissojen luo. Ja toden totta, leipähyllyjen vieressä istui yksi kissa siivousvälinehyllyllä ja toinen kyyhötti hyllyn alla. Molemmat rouskuttivat keskittyneesti, lienevätkö jo aloittaneet työnteon?