Pikavisiitti

Maputo on hieno kaupunki.

Pari viikkoa sitten vilkutin entiselle kotikaupungilleni Lusakalle kymmenen kilometrin korkeudesta, kun matkasin lentokoneella kohti Etelä-Afrikkaa ja Mosambikia. Etukäteen odotin Afrikkaan palaamisen aiheuttamia tunnemyrskyjä sekä peloissani että innoissani, mutta loppujen lopuksi vierailu ei aiheuttanut sen suurempia väristyksiä. Asuminen on eri asia kuin työmatka.

Afrikka-stereotypiat toteuttivat itseään kiitettävän ennustettavasti heti alusta lähtien. Viisumin hankkiminen lentokentältä oli juuri niin hidasta ja kaoottista kuin se voi Afrikassa vain olla, ja murtomiehet olivat tyhjentäneet kentälle vastaan tulleen kollegan asunnon arvotavaroista. Lentokoneen laskeutuessa ihmettelin, miksi suuri osa pääkaupunki Maputon slummien asumuksista oli vailla kattoa. Kollegan mukaan Maputossa oli ollut pari poikkeuksellisen tuulista yötä.

Mosambikilaisia lapsia







Afrikkalainen elämänmeno tuntui sen verran kodikkaalta ja tavanomaiselta, että paluu Suomeen tuntui loppujen lopuksi paljon omituisemmalta kuin vierailu Mosambikissa. Vaikka reissu kesti vain pari viikkoa, Finnairin Helsingin-koneeseen astuminen sai minut kummastelemaan sitä, että itse asiassa asun nykyään Suomessa ja olen juuri palaamassa sinne. Helsingissä tunsin hetken aikaa saman vierauden tunteen, jonka koin paluumuuton yhteydessä: vierailu omassa lähikaupassa tuntui jostain syystä eksoottiselta jutulta, ja kauppakassiin tuli valittua kuin vanhasta muistista HK:n sininen lenkki ja ekstra-annos ruisleipää.

Moinen fiilistely loppui lyhyeen, luulen että palasin heti seuraavana päivänä takaisin omaan suomalaiseen lokerooni. Voi olla etten ole lokerooni täysin tyytyväinen, mutta kukapa olisi.