Keski-ikäisen festarifiilistelyt

"Täällä konnari, tervetuloa Ruisrock-junaan Helsingistä Turkuun. Jokaisessa vaunussa on hiekalla täytettyjä ämpäreitä, niihin voi tumpata tupakat." Pahus, ajattelin että ämpärit ovat oksentamista varten. Kolmikymppinen tuntee itsensä tässä junassa vanhukseksi.

Vessajonossa tunne vain vahvistuu, sillä olen pitkän jonon ainoa mies; muut tyhjentävät rakkonsa junan seisoessa aseman laiturille. Jonottaessani viereinen neitiseurue kyselee, mitä Mentalwear-paitani teksti sairaudentunnoton tarkoittaa. Yritän selittää diagnoosin merkitystä, kunnes yksi tytöistä tokaisee: "Onhan se hyvä, että saa edes paidalla ittellensä huomiota." Syvä hiljaisuus.

Jatkan jonottamista, ja hetken kuluttua runsaasti siideriä nauttineet leidit unohtavat läsnäoloni ja alkavat moittia möläyttäjää. "No en mä sitä sillä tavalla tarkottanu - ajattelin vaan, että onhan se kivaa jos ihmiset tulevat juttelemaan kun on omituinen paita." Pian joku tytöistä huomaa minun olevan yhä metrin päässä heidän loossistaan, mutta kukaan ei ymmärrä, että kuulen heidän puheensa. Seurue vaatii syytösten kohdetta sanomaan minulle jotain, enkä päästä tyttöparkaa pälkähästä sanomalla jotakin tilanteeseen sopivaa. Keskustelun salakuunteleminen on paljon hauskempaa, joten pidätän nauruani ja olen olevinani muissa maailmoissa. Kun pääsen vessaan, tytöt jättävät ystävänsä rauhaan ja alkavat puhua muista asioista.


Rammstein oli juuri niin loistava kuin odotinkin. En ymmärrä, miten muusikot selviävät lavalla, sillä liekit ja pommit tuntuvat sietämättömän kuumilta vielä kymmenien metrienkin päässä.

Rammstein, reissumme ainoa tavoite, oli sanalla sanoen uskomaton, mutta siitä huolimatta tämänkertainen Ruisrock saa olla omalta osaltani viimeinen. Tämän kokoluokan tapahtuman järjestäminen Ruissalon luonnonsuojelualueiden kupeessa on nimittäin älyvapaata. Sijainti pakottaa järjestäjät vaikeuttamaan festarivieraiden elämää monin tavoin, mutta mainitsen tässä vain kaikkein suurimman typeryyden: festarivieraiden on pakko poistua alueelta yhtä, varsin kapeaa polkua pitkin, ja lähin bussi odottaa noin kolmen kilometrin päässä. Kun 20 000 kännistä ja väsynyttä juhlijaa ahtautuu yhtaikaa tällaiseen pullonkaulaan, meno ei todellakaan ole mieltä ylentävää. Onneksi yksikään hermonsa menettäneistä känniääliöistä ei vetänyt meitä turpiin puolentoista tunnin sillit suolassa -marssin aikana.


Keikasta jäi muistoksi vain kamerakännykkäkuvia, sillä Ruisrockiin ei saanut tuoda järjestelmäkameroita.