torstaina, heinäkuuta 07, 2005

Jumalten maanpäällisistä edustajista

Kyllä Suomen televisiokanavat päihittävät Sambian tarjonnan tosi-tv-sarjoista ja kesäuusinnoista huolimatta. Sain vihdoin katsottua aiemmin tallentamani BBC-dokumentin Ramses III:sta. Olipa hienoa katsella taas kerran Theben temppeleitä ja faraoiden ja kuningatarten hautuumaata. Kun tein aikanaan tiedekeskus Heurekaan aihetta esittelevää näyttelyä, olin päästä ihastelemaan näitä hienouksia paikan päällä, mutta valitettavasti matka peruuntui viime tingassa. Viikko ennen lähtöpäivää Luksorissa sattui 62 henkeä vaatinut terrori-isku, ja raskaana oleva Sanna ilmoitti että sinne et mene. Kuvausryhmämme suojaksi olisi järjestetty oma sotilaspartio, mutta itsestänikin tuntui silloin siltä, ettei Kalasnikovien sekaan pidä lähteä kuvaamaan. Jälkikäteen tapaus harmitti. Eihän siellä olisi toista iskua heti perään tullut, ja kuvausolosuhteet olisivat olleet turistien kaikottua mahtavat.

Niinpä joudun tyytymään tv-dokumentteihin. Tällä kertaa BBC "paljasti" lööppityyliin, että farao Ramses III olikin ihan tavallinen ihminen arkisine huolineen, eikä sellainen täydellisyys kuin herra itse antoi ymmärtää jälkipolville rakennuttamissaan monumenteissa. Ja että soturikuninkaan mission accomplished -julistukset olivat yhtä totta kuin George W. Bushin vastaava ilmoitus lentotukialus USS Abraham Lincolnin kannella pari vuotta sitten. (Jos ette ole vielä hankkineet lapsillenne lentotukialuspuheen innoittamana valmistettua lentäjäasuista Bush -toimintasankarinukkea, niin tilatkaa omanne osoitteesta www.talkingpresidents.com/products-af-bush-fs.shtml.)


Mustapukuinen Bush toistaa presidentin unohtumattomimpia fraaseja (mm. "I come from Texas", "Freedom itself was attacked..."). Pilotti-Bush ei puhu, mutta paketin mukana tulee kypärä, suojalasit, happisäiliö ja maski.

Toivottavasti historijoitsijoiden ei tarvitse 3000 vuoden kuluttua "paljastaa", että myös Bushin juhlapuheet olivat täyttä soopaa. No, kaipa ne muistavat kaverin oikeassa valossa: siinä missä faraot jättivät itsestään muistoksi globaalissa mittakaavassa yhdentekeviä monumentteja, Bush haluaa jättää jälkipolville perinnöksi ihan uuden ilmaston koko planeetalle.


Ramses III esittelee urotekojaan Egyptin sodissa.