Paljon porua, vähän villoja

Kirjoitin juuri toisaalle kolumnin tehokkuusajattelun leviämisestä bisnesmaailmasta maailmanparannussektorille. Kolumnissa totesin työskenteleväni tehokkuusopit sisäistäneessä kansalaisjärjestössä, niin täytyy nyt vielä tässä lisätä, että työntekoni on siitä huolimatta loppupelissä aika tehotonta - ihan siitä riippumatta, kuinka pitkää päivää jaksan vääntää.

Karkeasti arvioiden sanoisin, että olen ensimmäisen työkuukauteni aikana käyttänyt noin puolet työajastani asioihin, joita tekemään minut on palkattu. Toinen puoli on mennyt johonkin muuhun, lähinnä talon sisäisiin kehitysprosesseihin. Demokraattisessa tiimiorganisaatiossamme jokaisella työntekijällä on nimittäin mahdollisuus osallistua kaikkeen mahdolliseen. Pikkupomoja ei ole lainkaan, ja isot johtajat delegoivat paljon päätöksentekovaltaa rivityöntekijöistä koostuville tiimeille. Niinpä rivi-ihmisille ei jää osallistumiseltaan aikaa töiden tekemiseen, varsinkin kun erilaisia kehittämisprosesseja on enemmän kuin tuotteliainkaan työelämäkonsultti pystyisi ikinä keksimään.

Kollega vihjaisi, että nyt on itse asiassa suvantovaihe. Viime syksynä sisäisiä kehitysprosesseja oli kuulemma paljon enemmän. Kehittämistahti tiivistyy kuitenkin taas ensi vuonna: varsinaiseen toimintaan varattua budjettia leikataan, jotta työntekijöillä on enemmän aikaa sisäiseen kehittämiseen.

Sannan mukaan näytän töistä tullessani aina siltä, kuin olisin kolmatta päivää malariassa. Silti tekisin näitä hommia vaikka 20 vuotta, jos saisin sillä Suomen futisjoukkueen MM- tai EM-kisoihin.