torstaina, heinäkuuta 20, 2006

Jälkiviisastelua

Muistatteko vielä, kun maanpuolustuskorkeakoulun tutkija kommentoi VR:n makasiinien polttoa heti tuoreeltaan sanomalla, että kyse on "informaatiosodankäynnistä", jolla pyritään "vaikuttamaan päätöksentekoon tiedon ja kuvien avulla."

Sodan voittajia olivat kuulemma ne, joilla on ylivalta tiedon hallinnassa. Tutkija sanoi myös, että terrorismissa on samanlaisia piirteitä kuin makasiinien informaatiosodankäynnissä, vaikkei hän paloa terrori-iskuksi väittänytkään.

Mahtipontiset puheet hymyilyttivät jo silloin, sillä samoihin aikoihin palosta alettiin epäillä joitain 15-vuotiaita skeittarikakaroita.

Nyt on käynyt ilmi, ettei tapahtuma todennäköisesti ollut keskenkasvuisten skeittarisissien harkittu ja taidokas sotatoimi, vaan palo syttyi vahingossa itsestään. Olisipa ollut kiinnostavaa olla kärpäsenä katossa, kun informaatiosodankäynnin tutkija tutustui uutiseen.