Idylliä vai kehitystä?

Juhannuksenviettoa maalla: serkukset demonstroivat huomaamattaan evoluution kehitystä apinasta ihmiseksi.

Töissä käytän energiaani siihen, että kehitysmaiden maaseudulla olisi paremmat oltavat. Siksi on hieman kiusallista, että oman kesämökkikunnan kehittäminen nostaa karvat pystyyn.

Männävuosina yksi kesän kohokohdista oli kesänviettopaikkani juhannustanssit, jotka järjestettiin idyllisellä rantalavalla suoraan Suomi-filmistä reväistyissä maisemissa. Myöhemmin samalle paikalle rakennettiin EU-rahalla kalasatama asfallteineen ja aaltopeltisine varastohalleineen. Siitä lähin myös juhannustanssit järjestettiin sataman asfalttiparkkipaikalla, tanssilava oli peltisessä varastohallissa. Meidän kaupunkilaisurpojen juhannustanssiminen loppui tietysti siihen.

Kun kävimme tänä juhannuksena virvelöimässä kalasataman liepeillä, kiinnitin huomioni parkkipaikalla loikoilevaan paikalliseen kaveriporukkaan. Ympärillä oli mitä kauneinta postikorttisuomea, mutta tyypit olivat päättäneet raahata piknikvilttinsä ja seurapelinsä kulmakunnan suurimmalle asfalttiparkkipaikalle aaltopeltisen varastohallin varjoon. Se, että pidän asiaa kummastuttavana, antaa tietysti aiheen epäillä, että haluaisin museoida maaseudun luonnonrakkaiden kaupunkilaisten leikkikentäksi sen sijaan, että paikallisille ihmisille luotaisiin toimeentulomahdollisuuksia. Siksikö me siellä Afrikassakin vouhotetaan kestävästä kehityksestä? Etteivät vaan rakentaisi sähköjohtoja, asfalttiteitä ja kännykkämastoja idyllisiin savimajakyliinsä?