keskiviikkona, joulukuuta 03, 2008

Kakkapaperista ja Johanna Tukiaisesta

Vessapaperimainoksissa ei juuri esitellä tuotteen varsinaista käyttötarkoitusta. Muistan ainakin mainoksen, jossa söpö lammas ottaa vessapaperin tyynykseen, ja toisen jossa merikapteeni pyyhkäisee sillä pölyt perhevalokuvasta. Viime aikoina telkussa on pyörinyt mainos, jossa tuleva morsian haaveilee häistä ja rakentaa itselleen morsiamen hunnun Lotus-paperista. Sitä melkein unohtaa, että oikeasti se jokaisen tarvitsema Lotus-hetki tarkoittaa kakan pyyhkimistä pyllystä.

Tämä Lotus on muutenkin vinkeä paperi. Yksi tuotemerkeistä on nimeltään Lotus Professional. Onkohan se tarkoitettu ammattipyyhkijöille? Itse lienen kakanpyyhkimisessä ihan vain amatööri, kun minulle ei makseta siitä palkkaa.

Kun nyt kakka-aiheeseen päästiin, niin jatketaan enemmän tai vähemmän samoilla linjoilla. Johanna Tukiainen kertoo lehdissä parantuneensa malariasta joukkorukouksen voimalla.

Jos rukoileminen parantaisi malarian, niin Afrikka olisi jo malariavapaata aluetta. Innokkaiden rukoilijoiden osuus väestöstä on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa taatusti suurempi kuin missään muualla.

Tai sitten jumalan puhelinlinja Afrikkaan on poikki.


Saimme Idalta tämmöisen hienon pystin, suurkiitos! Joudun ikävä kyllä katkaisemaan meemin omalta kohdaltani, sillä olen lukenut viime aikoina niin huonosti muiden blogeja, etten osaa lähteä niitä arvioimaan.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Jossain lehdessä Tukiainen kuulemma valitteli, kuinka gambialainen hyttynen on huomaamaton ja äänetön kun se pistää - toisin kuin thaimaalainen hyttynen, jotka pitävät ääntä ja joita osaa siksi varoa.

Yhtä hyvinhän Huippuvuorilla kävija voisi valittaa valkoisista vaarallisisista karhuista, kun on ruskeisiin kotimaisiin tottunut?

10:47 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home