Vuotavat aivot ruokkivat Afrikan köyhiä

"Nai minut ja ota mukaasi Suomeen!" Tämä jokaisen Sambiassa vähänkään pitempään oleskelleen suomalaisen saama ehdotus tuli mieleeni, kun luin Hesarin artikkelin Afrikan aivovuodosta (linkin takaa löytyy vain lyhennelmä). Toden totta, melkein kaikki siellä haluavat lähteä jonnekin. Kouluttamattomat maalaiset toivovat pääsevänsä savimajoistaan kaupunkien hökkelikyliin, ja hökkelikylissä uneksitaan Euroopasta tai Amerikasta.

Hesarin jutussa haastateltiin lääkäriä juuri siitä sambialaissairaalasta, jonka takia sain odotella mahdollista syöpädiagnoosia yli kolme kuukautta. Sambiassa työskentelevän amerikkalaislääkäri lähetti ihostani koepalan paikalliseen yliopistosairaalaan, sillä hänen mielestään kainalossa oleva luomi näytti okasolusyövältä. Tulokset viipyivät kuukausikaupalla siksi, että yliopistosairaalan labrasta olivat päässeet kuulemma loppumaan koepalapurkkeihin liimattavat nimilapputarrat. Käsittely ei tosin nopeutunut, vaikka lääkärini lähetti sairaalaan kokonaisen rasian tyhjiä nimilappuja. Hesarin artikkeli selittää hyvin, mikä saa sairaalan henkilökunnan toimimaan näin törkeästi.

Kun näyte saatiin lopulta tutkittua, koepala analysoitiin harmittomaksi. Kysyin varmuuden vuoksi Sambiassa asuneelta suomalaislääkäriltä arviota labran luotettavuudesta. "Riippuu kuka on työvuorossa", kuului vastaus.

Äiti ja malariaa sairastava lapsi katolisen lähetysaseman klinikalla Lufanyamassa Sambian kuparivyöhykkeellä. (Kuvien linkit vievät tästä lähin flickr.com-sivuilla olevaan kuva-arkistoomme.)

Onko tässä mitään järkeä: köyhien maiden korkeakoulutetut lähtevät kotimaistaan ja heidän tilalleen tuodaan kehitysyhteistyöntekijöitä pohjoisesta. Pohjolasta palmun katveeseen pääsevät onnenpekat saavat tropiikissa kehitysyhteistyövaroin kustannetut omakotitalot, nelivetomaasturit ja palvelijat. Paikalliset kuvittelevat, että rikkaissa maissa kaikki elävät sillä tavalla, ja niinpä kaikki kynnellekykenevät lähtevät paremman elämän toivossa pohjoiseen. Lopputulos: Sambiassa itsenäisyyden aikana koulutetuista 600 lääkäristä viitisenkymmentä tekee työtä Sambiassa, ja pelkästään Manchesterin kaupungissa on enemmän malawilaisia lääkäreitä kuin Malawissa.

No, eihän se tietenkään näin yksinkertaista ole, joten verrataanpa kehitysyhteistyötä ja aivovuotoa hieman positiivisemmasta näkökulmasta, joka jäi Hesarissa vähälle huomiolle: köyhästä etelästä pohjoiseen muuttaneet miljoonat ihmiset lähettävät kotimaihinsa joka vuosi paljon enemmän rahaa kuin rikkaat maat antavat kehitysyhteistyöhön. Keskuudessamme asuvat maahanmuuttajat avustavat siis kotimaitaan avokätisemmin kuin rikkaiden maiden hallitukset.

Toisin kuin esimerkiksi maataloustuotteista ja raaka-aineista saatavat vientitulot, nämä rovot siirtyvät kehitysmaihin tasaisena virtana talouden nousu- ja laskusuhdanteista riippumatta. Eikä raha virtaa paikalliselle eliitille tai aputeollisuuden byrokratian ylläpitämiseen, vaan suoraan köyhille sukulaisille.

Näin se nykymaailma on rakennettu: raha, ihmiset, ideat ja tavarat liikkuvat vinhaa vauhtia paikasta toiseen. Tämä koskee niin sambialaisia lääkäreitä, suomalaisia kehitysyhteistyöntekijöitä kuin maahanmuuttajien tilipussejakin.