Jälkiviisastelua

Muistatteko vielä, kun maanpuolustuskorkeakoulun tutkija kommentoi VR:n makasiinien polttoa heti tuoreeltaan sanomalla, että kyse on "informaatiosodankäynnistä", jolla pyritään "vaikuttamaan päätöksentekoon tiedon ja kuvien avulla."

Sodan voittajia olivat kuulemma ne, joilla on ylivalta tiedon hallinnassa. Tutkija sanoi myös, että terrorismissa on samanlaisia piirteitä kuin makasiinien informaatiosodankäynnissä, vaikkei hän paloa terrori-iskuksi väittänytkään.

Mahtipontiset puheet hymyilyttivät jo silloin, sillä samoihin aikoihin palosta alettiin epäillä joitain 15-vuotiaita skeittarikakaroita.

Nyt on käynyt ilmi, ettei tapahtuma todennäköisesti ollut keskenkasvuisten skeittarisissien harkittu ja taidokas sotatoimi, vaan palo syttyi vahingossa itsestään. Olisipa ollut kiinnostavaa olla kärpäsenä katossa, kun informaatiosodankäynnin tutkija tutustui uutiseen.

Tunnustan moukkuuteni

Kuvassa on Mäntän kuvataideviikoilla esillä oleva Jukka Lehtisen ja Marko Suomen taideteos Pukki kaalimaan vartijana, jossa on - kuten kuvasta näkyy - pukki ja kaalimaa. Samoilta herroilta on esillä myös taideteos nimeltä Potut pottuina. Siinä on tietysti yhden rivin perunapenkki.

Nykytaiteeseen on vaikea suhtautua luontevasti. Suurinta osaa en ymmärrä ollenkaan eikä se herätä minussa minkäänlaisia tuntemuksia - tai se saa aikaiseksi samanlaisen raivarin, jonka tutuntuttuni sai luettuaan seinälle vinoon naulatusta vihreästä villalanganpätkästä koostuvan teoksen nimeksi Vihreä diagonaali. Joskus, kuten kuvassa olevan teoksen kohdalla, hymähdän tyytyväisenä hauskalle jutulle ja jään epätietoisena miettimään, että pitäisikö minun ymmärtää teoksesta jotain syvällisempääkin. Joskus hyvin harvoin teos pysäyttää ja saa aivosoluni liikkeelle; kuvataideviikoilla näin teki ainakin Santeri Tuorin Wilma. Juuri koskaan en kuitenkaan osaa sanoa, mitä taiteilijat haluavat teoksillaan sanoa, eikä minulla ole aavistustakaan siitä, mikä näistä teoksista on teknisesti ottaen hyvää tai huonoa taidetta.

Musiikin kanssa on helpompaa, kun tuli tahkottua lapsuudessa viulut, musiikinteoriat ja bändisoittimet: siitä pystyy sanomaan mikä on tehty hyvin ja mikä sinnepäin, ja jos siitä sinnepäintehdystä sattuu syystä tai toisesta tykkäämään, sen osaa perustella itselleen. Maalausten ja vastaavien kanssa näin ei ole, ja siksi tunnen oloni taidenäyttelyissä usein tyhmäksi ja päästän defenssit valloilleen: ei tässä prkl ole järjen hiventäkään.

Pojat uimassa Mäntän serkustensa kanssa.

Saimme kutsun sikahienoille yksityiselle rokkifestareille, joiden teemana oli hippeily. Vaan meidän pojatpa halusivat olla punkkareita.

Nekrologi teltalle

Rakkaan telttamme viimeinen palvelus omistajilleen oli se, ettei se hajonnut yöllä ukkoskuuron aikana, vaan keskellä päivää. Telttailu olisi loppunut kyllä muutenkin, sillä telttareissua varta vasten ostettu pumpattava makuupatja puhkesi heti kättelyssä.

Telttamme tarina päättyi Petkeljärven kansallispuistossa Ilomantsin lähellä.

Kolilla oli mukavaa siitä huolimatta, että jouduimme vuokraamaan mökin ja valitsimme vahingossa leirintäalueen loma-asuntomessujen vierestä.

Onneksi ystävät auttoivat hädässä ja antoivat yösijan, joten seikkailimme Pohjois-Karjalassa ja Savossa kuta kuinkin suunnitelmien mukaan. Kiitos asianosaisille, hauskaa oli!

Tien päällä taas

Voi sitä fiilistelyn määrää, kun kaivoin esiin Afrikassa käyttämämme teltan, joka ottaa ensimmäisen kosketuksensa kotimaan kamaraan huomenna. Nostalgiatunnelmiin sopii, että täällä Suomessa kierrämme rakkaan telttamme kanssa sekä minun että Sannan lapsuudenmaisemissa Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Telttaretken kunniaksi kävimme lasten kanssa läpi kuvia teltan aiemmista seikkailuista. Tähän mennessä se on vieraillut muun muassa seuraavissa paikoissa:

- Kalaharin autiomaa Botswanassa. Blogimme tämänhetkinen banneri on kuvattu leirintäalueen lähellä olevalla suola-aavikolla.

- Malawi-järvi Malawissa. Täällä kävimme pariinkin otteeseen, sillä Malawi-järvessä voi uida ilman krokotiilien pelkoa, eikä sieltä saa kovin helposti bilhartsiaakaan. Kuvan reissulla telttamme todisti esikoisemme 6-vuotissynttärijuhlia.

- Belgian kokoinen Kafuen luonnonpuisto Sambiassa. Kafuessa telttamme petti meidät: se meni nurin myrkyssä, päästi vedet sisäänsä ja kasteli kaikki kamamme läpimäriksi. Seuraavan kerran se nousi pystyyn vasta kuukausien kuluttua, kun Sambiaan saapui lopulta sopivankokoisia telttakeppejä murtuneen tilalle.

- South Luangwan kansallispuisto itäisessä Sambiassa. Sillä kertaa nukuimme vuokramökissä ja lainasimme telttaa kavereillemme, mutta olin siitä huolimatta törmätä teltan edustalla virtahepoon - jalan ja säkkipimeässä. Onneksi elikko ei ollut minusta lainkaan kiinnostunut, hipothan tappavat Afrikassa enemmän ihmisiä kuin mikään muu eläin hyttystä lukuunottamatta. Seuraavana aamuna teltan asukit kertoivat, että samana yönä myös norsu otti telttaamme tuntumaa kärsällään.

- Viktorian putoukset. Vierailulla olleet suomalaisystävämme nukkuivat urheasti kuvan pienemmässä teltassa, joka lienee noin kymmenen kertaa pienempi kuin vaikkapa norsu.



- Kapishyan kuuma lähde Pohjois-Sambiassa. Kyseessä on Sannan mielestä eksoottisin paikka, jossa hän on vieraillut. Afrikassa ei jokapäväistä kylpeä vedessä, josta pitää nousta välillä ulkoilmaan vilvoittelemaan.

Onneksi täällä Suomessa välimatkat ovat lyhyitä, sillä lapsemme ovat menettäneet Afrikassa hankkimansa käsittämättömän kyvyn istua inisemättä auton takapenkillä 11 tuntia päivässä - nykyään jo parin tunnin ajo aiheuttaa takapenkillä melkoisen haipakan. Tavallaan myös kaipaan pitkiä välimatkoja, sillä on maailman reteintä pistää maasturin neliveto silmään ja ajaa pysähtymättä auringonnoususta auringonlaskuun.